• Eduskunta lopettaa opastetut vierailut ja peruu Nuorten parlamentin koronan takia

    Kyseessä on varotoimi eduskunnan työskentelyn turvaamiseksi.
    Perjantaiksi 27. maaliskuuta suunniteltu Nuorten parlamentin kokoontuminen perutaan. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Perjantaiksi 27. maaliskuuta suunniteltu Nuorten parlamentin kokoontuminen perutaan. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen 
    Uutiset
    10.3.202019:15
    STT

    Eduskunta lopettaa opastetut vierailut torstaista alkaen koronatilanteen takia, kertoo puhemies Matti Vanhanen (kesk.).

    Kyseessä on varotoimi eduskunnan työskentelyn turvaamiseksi. Lisäksi perjantaiksi 27. maaliskuuta suunniteltu Nuorten parlamentin kokoontuminen perutaan.

    "On hyvin mahdollista, että taudin leviäminen juuri tuossa kahden viikon päästä on vauhdittunut niin paljon, että se on selkeämpää koulujen ja nuorten kannalta, että se päätös tulee täältä käsin kuin että jokainen nuori miettii itse, tuleeko vai ei", Vanhanen sanoi toimittajille.

    Myöskään eduskunnan kansalaisinfossa ei järjestetä yleisötilaisuuksia torstaista lähtien.

    Eduskunnassa aloitti viime viikolla valmiusryhmä, joka seuraa jatkuvasti tilannetta ja arvioi tarvittavia toimenpiteitä. Valmiusryhmää johtaa työterveyslääkäri, ja siinä on edustus jokaiselta osastolta.

    Artikkelin aiheet
    eduskunta
    koronavirus
    nuorten parlamentti
    vierailut
    Matti Vanhanen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria