
MT:n kyselytutkimuksesta käy ilmi, että suomalaiset ovat alkaneet lämmetä sinipunamullalle, eli SDP:n, kokoomuksen ja keskustan hallitusyhteistyölle.
Taustalla näkyy oppositiopuolueiden SDP:n ja keskustan kannatuksen vahvistuminen sekä Petteri Orpon (kok.) hallituksen kasvava epäsuosio. Hallitusrintaman kannatus on alle neljäkymmentä prosenttia.
Perussuomalaisten kannatus on syöksykierteessä. Takana on murskaavien vaalitappioiden sarja euro-, kunta- ja aluevaaleissa.
Seuraavaa hallitusta rakennellaan jo kulisseissa, vaikka nykyisellä pohjalla on jäljellä kaksi pitkää vuotta, mikäli ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin ei jostain syystä päädytä.
MT:n saamien tietojen mukaan voimansa tunnossa olevat sosiaalidemokraatit ovat alkaneet lämmitellä välejään porvarillisiin puolueisiin, ennen muuta keskustaan.
MT:n saamien tietojen mukaan voimansa tunnossa olevat sosiaalidemokraatit lämmittelevät välejään porvarillisiin puolueisiin, ennen muuta keskustaan. Keskustassakin monet tuntevat vetoa demarivetoiseen hallitukseen.
Aikeet ovat ennen muuta valtapoliittiset, mutta punamultapuolueiden välille on alkanut muodostua myös löyhää ideologista liimaa.
Antti Lindtmanin SDP on ottanut pesäeroa punavihreisiin. Demareihin onkin suuntautunut valtavasti paluumuuttoa perussuomalaisista. Kun puolueeseen vielä siirtyy kokoomukseen turhautuneita valkokaulustyöläisiä, profiloituu SDP keskustavasemmistolaisena työväenpuolueena.
Muutos Sanna Marinin (sd.) punavihreään linjaan on selvä. SDP:n vasemmistovihreän siiven vaikutusvalta on nyt rajallisempi.

Antti Kaikkosen keskusta on ymmärtäväisempi ammattiyhdistysliikkeen vaatimuksille kuin Juha Sipilän (kesk.) pääministeriaikoina. Keskusta on oppositiossa ollessaan vastustanut hallituksen ajamia heikennyksiä työntekijöiden etuihin.
Keskusta myös kritisoi muun opposition tavoin mittavia sote-leikkauksia.
Entinen pitkäaikainen pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) on ottanut huomionarvoisesti kantaa vahvan valtion puolesta.
Viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan Kriisien keskellä Vanhanen luonnehti aikakautemme haasteita niin suuriksi, että valtiollista vahvaa toimijuutta tarvitaan paitsi turvallisuudesta ja huoltovarmuudesta, myös kansallisesta eheydestä huolehtimisessa. Jälleen yksi tavoite, jota SDP:kin mielellään kannattaa.
Punavihreiden ja kovan oikeiston väliin on Suomessa tällä hallituskaudella vaivihkaa muodostunut ideologisesti epäyhtenäisempi ja väljempi punamultablokki.
Politiikka on länsimaissa polarisoitunut asetelmaan, jossa tiukan linjan konservatiivinen oikeisto sekä ärhäkkä punavihreä vasemmisto nokkivat toisiaan. Maltilliset keskustavoimat ovat jauhautuneet väliin.

Punavihreiden ja kovan oikeiston väliin on Suomessa tällä hallituskaudella vaivihkaa muodostunut ideologisesti epäyhtenäisempi ja väljempi punamultablokki. SDP:n ja keskustan välillä on huomattavia ideologisia eroja, mutta yhteistäkin löytyy.
Ennen muuta asioiden tekemisen tapa yhdistää: kaipuu maltilliseen ja vastuulliseen tyyliin, kun kansainvälinen geopolitiikka on uhkaavassa asennossa. Hallituspuolueista RKP on monessa asiassa lähempänä SDP:tä ja keskustaa kuin nykyisiä hallituskumppaneitaan.
SDP:n ja keskustan lähentymiseen liittyy myös se, että puolueet ovat olleet samalla puolella hallitus‒oppositio-rajalinjaa jo kuusi vuotta. Yhteiselo lähentää, vaikka sitten välillä riitainenkin sellainen.
Kokoomus persuuntuu vauhdilla.
Edellä mainittua tiiviimpi ja ideologisempi magnetisaatio liittyy kokoomukseen ja perussuomalaisiin. Tarkasteltaessa kannatussiirtymiä puolueiden välillä havaitaan, että kokoomus persuuntuu vauhdilla.
Kokoomus menettää maltillisia ja liberaaleja äänestäjiä SDP:hen ja keskustaan, mutta on kannibalisoinut itselleen suunnilleen saman verran uutta kannatusta perussuomalaisista.

Kokoomus on törmäyskurssilla ammattiyhdistysliikkeen kanssa ja puolueen politiikka painottuu suuryritysten sekä ylimpien tuloluokkien etujen ajamiseen.
Pienyrittäjille hallituskausi on ollut ankea. Keskelle taantumaa ajoitettu arvonlisäveron korotus on nostanut konkurssit ennätyslukuihin 2000-luvulla.
Monien kansalaisten ja poliittisten kommentaattoreiden kaipaileman sinipunamultahallituksen riittävä toimintakyky ei ole itsestäänselvyys.
Monien kansalaisten ja poliittisten kommentaattoreiden kaipaileman sinipunamultahallituksen riittävä toimintakyky ei ole itsestäänselvyys. SDP on maltillistanut linjaansa Lindtmanin johdolla, mutta onko kokoomus valmis samaan?
Jos kehitys kokoomuksen kannattajarakenteessa jatkuu nykyisenlaisena, voi demariyhteistyö muodostua erittäin haasteelliseksi. Siinä, missä Jyrki Kataisen kokoomus asemoitui 15 vuotta sitten keskustaoikeistolaiseksi kansanpuolueeksi, julistautuu puolue nykyään yksiselitteisen oikeistolaiseksi.
Keskusta kykenee yleispoliittiseen yhteistyöhön kumman kanssa tahansa. Maatalousasioissa kiistoja olisi toki luvassa SDP:n ja aluepolitiikassa kokoomuksen kanssa.

Perussuomalaisten tilanne on umpisurkea. SDP on kategorisesti sulkenut yhteistyön pois. Keskusta kantaa kaunaa Marinin hallituksen aikaisesta oppositiopolitiikasta, kun perussuomalaiset löivät keskustalaisia kuin vierasta sikaa.
Kokoomuskin näyttää menettäneen mielenkiintonsa heikentyneeseen hallituskumppaniinsa. Pahinta persujen kannalta on, että kansan suuttumus ja hyljeksintä kohdistuu eniten juuri heihin.
Ylen toukokuun alun puoluekannatusgallupista piirtyi esiin eräs kiintoisa yksityiskohta. Jos vaalitulos toteutuisi gallupin ennakoimalla tavalla, SDP:n eduskuntaryhmä saisi jopa 60 kansanedustajaa ja keskusta noin 35.
Jos tähän kokoonpanoon lisäisi vielä vaaleista toiseen kymmenkunta paikkaa keräävän RKP:n, olisi maassa enemmistöhallitus ‒ ilman punavihreitä saati oikeistovoimia.