• ”Varustamot ja matkailuala eivät kestä enää toista rajoitusten talvea” – Viking Linen toimitusjohtaja varoittaa irtisanomisuhasta

    Viking Linen toimitusjohtaja Jan Hanses purkaisi välittömästi matkustusrajoituksia, jotta matkailuala pääsee nousemaan koronakuopasta.
    Laivaliikenteen kannattavuus on tehnyt pohjakosketuksen koronan takia. Viking Line kuului vuonna 2020 varustamoihin, joka sai Traficomilta yksittäisenä tukena yli 500 000 euroa aluksilleen. Kuvituskuva.
    Laivaliikenteen kannattavuus on tehnyt pohjakosketuksen koronan takia. Viking Line kuului vuonna 2020 varustamoihin, joka sai Traficomilta yksittäisenä tukena yli 500 000 euroa aluksilleen. Kuvituskuva. Kuva: Saana Lamminsivu
    Uutiset
    22.9.202113:39
    Harri Kallio-Kurssi

    Suomalaisista merenkulkijoista on ollut lomautettuna pahimmillaan yli puolet koronapandemian seurauksena. Matkustajalaivavarustamot eivät kestä enää toista rajoitusten talvea. Mikäli rajoitukset pysyvät voimassa, riski on että lomautukset tulevat muuttumaan irtisanomisiksi. Tämän huolen tuo julki Viking Linen toimitusjohtaja Jan Hanses Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan juuri julkaisemassa tutkimuksessa, joka käsitteli matkailun toipumista pandemiasta.

    Matkailun osuus Suomen bruttokansantuotteesta on suurempi kuin metsäteollisuuden. Matkailuala työllistää noin 142 000 henkilöä ja matkailurajoitukset näkyvät Suomen BKT:ssa. Matkailualan yritysten kyky palauttaa liiketoimintaa heikkenee jatkuvasti, jos rajoitukset pysyvät edelleen voimassa.

    Viking Linen toimitusjohtaja Jan Hanses purkaisi välittömästi maahantulon rajoituksia, jotta matkailuala pystyy alkaa toipumaan vaikeasta taloudellisesta tilanteesta.

    "Vaatimus alle kymmenen ilmaantuvuusluvusta vahingoittaa elinkeinoa", Jan Hanses toteaa tiedotteessa.

    "Kuluvan vuoden sesongin aikana olemme yltäneet käyttöasteessa 50 prosenttiin laivojen kapasiteetista. Näin ollen yllämme positiiviseen käyttökatteeseen, muttei sen enempään. Normaaleina vuosina kesäsesonkina saavutettava ylijäämä kompensoi syksyn, talven ja kevään välikausia."

    Suomalaisen matkustajalaivavarustamon toimitusjohtajan viesti on selkeä: matkailualan yritykset eivät kestä enää toista rajoitusten talvea.

    "Jos rajoitukset pysyvät voimassa, riski on että voimassa olevat lomautukset tulevat muuttumaan irtisanomisiksi", Hanses huomauttaa.

    Matkustajalaivavarustamot, lentoliikenne ja maalla sijaitsevat hotellit ja ravintolat istuvat samassa veneessä. Resepti matkailualan toipumiseen on olemassa ja se on otettava nyt välittömästi käyttöön.

    "Tartuntatautilain maahantuloa koskevan tilapäisen muutoksen kumoaminen on välttämätön toimenpide, joka asettaa Suomen samaan linjaan muun EU:n kanssa. Vaatimus alle 10 ilmaantuvuusluvusta maahantulon sallimiseksi vahingoittaa elinkeinoa ja yritys perustella sitä hallituksen epäonnistumisella riittävän rokotusasteen saavuttamisessa on nyt kumottu, koska rokotusaste on noussut normaalille EU:n tasolle", Hanses jatkaa.

    Rokotettuna matkailu on vaaratonta. Suomen nopea avautuminen kansainvälisille matkustajille on ensiarvoisen tärkeää matkailusektorille ja Suomen taloudelle.

    "Tällä hetkellä olemme muuta Eurooppaa selkeästi jäljessä matkustajamäärien palautumisessa, mutta meillä on vielä hyvä mahdollisuus saada palautuminen nopeasti käyntiin. Nyt tarvitaan selkeä viesti siitä, että kahden rokotuksen jälkeen matkustaminen, kulttuuritapahtumiin osallistuminen, ravintoloissa käyminen ja hotellipalveluiden käyttö on täysin hyväksyttävää. Ihmisten liikkumisella on valtiovallan siunaus."

    Lue lisää:

    Tallinkin matkustajamäärä väheni yli 60 prosenttia koronavuonna

    Artikkelin aiheet
    Viking Line
    matkailuala
    koronarajoitukset
    merenkulku
    irtisanomiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria