• Jussi Halla-aho mukaan presidenttikisaan: ”Useimmilla suomalaisilla varmaan on käsitys siitä, kuka minä olen”

    Halla-ahon mukaan presidentin valtaoikeuksista keskustelu on huono idea vaalien alla ja varsinkin ehdokkaiden kesken.
    Jussi Halla-aho kertoi ehdokkuudestaan perjantaina julkaisemallaan videolla.
    Jussi Halla-aho kertoi ehdokkuudestaan perjantaina julkaisemallaan videolla. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Politiikka
    10.7.202315:15
    Hermanni Härkönen

    Perussuomalaisten kansanedustaja ja entinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho kertoi perjantaina julkaisemallaan videolla olevansa käytettävissä puolueensa presidenttiehdokkaaksi.

    Perussuomalaisten puoluekokous järjestetään Tampereella 12.–13. elokuuta. Siellä tehdään myös päätös puolueen osallistumisesta presidentinvaaleihin.

    Halla-ahon tuki puolueessa on vankkaa. MT:n torstaina tekemän soittokierroksen mukaan jokainen perussuomalaisten piirijohtaja tukee häntä puolueen presidenttiehdokkaaksi.

    Kukaan ei nimennyt toista ehdokasta, tai jättänyt kantaansa sanomatta.

    Tullessaan valituksi Halla-aho olisi Hjallis Harkimon (Liik.) lisäksi vasta toinen puolueen ehdokkaaksi presidentinvaaleihin nimetty henkilö.

    Toistaiseksi gallupkärjet Pekka Haavisto ja Olli Rehn ovat asettuneet kannattajayhdistysten ehdokkaaksi. Samasta on vihjaillut myös ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola.

    ”Äänestäjien kannalta olen siinä mielessä helpompi ehdokas, että olen ollut hyvin näkyvästi esillä viimeiset 15 vuotta. Useimmilla suomalaisilla varmaan on käsitys siitä, kuka minä olen, ja monilla varmaan on minusta jopa mielipide”, Halla-aho sanoo.

    MT:lle Halla-aho kertoo, että olisi presidenttinä ”hyvin samannäköinen henkilö kuin olen ollut muissakin poliittisissa tehtävissä, ottaen tietenkin huomioon, minkälaiset puitteet presidentin tehtävä sille asettaa.”

    Videollaan hän sanoi olevansa soveltuva henkilö presidentiksi, koska hänellä on ”koulutuksensa, työnsä ja harrastuneisuutensakin vuoksi laaja-alaista, historiallista ja ajankohtaista ymmärrystä siitä turvallisuuspoliittisesta ympäristöstä, jossa elämme.”

    Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin tulevasta valtiovierailusta virinneeseen keskusteluun presidentin valtaoikeuksista ja roolista Halla-aho ei tahdo ottaa kantaa.

    ”Pidän Niinistön toimintaa vallitsevan perustuslain oloissa ihan asiallisena. Perustuslaki kuitenkin aika selkeästi sanoo, että ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan johtaa tasavallan presidentti, ja hän on myös valtionpäämies”, Halla-aho sanoo.

    Viime keskiviikkona Paavo Lipponen arvosteli MT:ssä presidentti Niinistöä perustuslain hengen rikkomisesta, kun hän ei kutsunut istuvaa pääministeriä torstaiseen tapaamiseensa Bidenin kanssa.

    Vastaava keskustelu käytiin myös taannoisen, Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin vierailun yhteydessä. Halla-ahon mielestä keskustelu on tarpeeton.

    Suomen ulkopolitiikan johtojärjestys on Halla-ahon mielestä perustuslain mukaan selvä. Niinistön tavoin hän tulkitsee, että paino on ensiksi mainitulla presidentillä.

    ”Aina kun käsitellään sellaisia asioita jotka tulevat valtioneuvoston ja eduskunnan ratkaistaviksi, niin niillä varmasti on se rooli, joka niille kuuluu.”

    Halla-ahon mukaan presidentinvaalien alla on ylipäänsä huono hetki spekuloida presidentin valtaoikeuksilla.

    "Erityisen huono ajatus on se, että presidentiksi pyrkivät henkilöt alkaisivat esittää mielipiteitään presidentin valtaoikeuksista”, hän lisää.

    ”Tämä on sellainen asia joka pitäisi käsitellä ihan rauhassa valtioneuvoston tasolla ja eduskunnassa riippumatta siitä, kuka on presidenttinä. Yleensähän näyttää olevan niin, että laajoja valtaoikeuksia kannatetaan puolueesta riippumatta silloin, kun presidenttinä on oma henkilö.”

    Lisää aiheesta
    • Jussi Halla-aho kertoo olevansa käytettävissä puolueensa presidenttiehdokkaaksi.

      Politiikka | Perussuomalaisten Jussi Halla-aho mukaan presidenttikisaan

    • Perussuomalaiset valitsevat presidenttiehdokkaansa elokuussa Tampereella.

      Politiikka | MT selvitti: Halla-aho PS:n piiripomojen yksimielinen suosikki puolueen presidenttiehdokkaaksi

    • Jussi Halla-aho ei kommentoi MT:lle, että tulisiko uutta vaunukalustoa lähettää Ukrainaan, mutta näkee vastahyökkäyksen tukemisen tärkeänä.

      Ulkomaat | Halla-aho Suomen avusta Ukrainan vastahyökkäykselle: ”Poliitikkojen on turha aloittaa kilpalaulantaa julkisuudessa siitä, mitä sinne pitäisi lähettää”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa