• Hyvä kauppatapa

    Uutiset
    7.3.201415:00
    MT toimitus

    Ruoka on aina tärkeä puheenaihe. Onneksi Suomessa ei tarvitse keskustella ruuan riittävyydestä, vaan meillä on varaa puhua ruuan hinnasta, laadusta ja tuotantotavoista.

    Vaikka ruuan hinta on nousut Suomessakin viime vuosina, on se edelleen suhteellisen halpaa verrattuna tulotasoon. Kotimaisen ruuan laatu samoin kuin tuotantotavat kestävät tiukankin kansainvälisen vertailun.

    Kuluttajien ja teollisuuden etua suhteessa kauppaan valvoo Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV). Viraston valvonta ei kuitenkaan ulotu kaikkiin tapauksiin. Esimerkiksi nousiaislaiselta leipomoyrittäjältä vaadittuun kynnysrahaan KKV ei voi puuttua, koska ei ole selvitetty, onko paikallinen osuuskauppa paikallisesti määräävässä markkina-asemassa. (MT 28.2.)

    On erittäin hyvä, että kauppa, teollisuus ja maataloustuottajat ovat perustaneet Keskuskauppakamarin yhteyteen elintarvikeketjun kauppatapalautakunnan. Lautakunnan perustamisen taustalla ovat EU:ssa viime syksynä käyttöön otetut hyvän kauppatavan periaatteet. Tavoitteena on tarjota liiketoimintakehys, jossa kunnioitetaan sopimusvapautta sekä turvataan kilpailukykyisyys, luottamus ja jatkuvuus.

    Itsesäätelyelimeltä on syytä odottaa myös tuloksia, sillä alkutuotannon ja teollisuuden lisäksi päivittäistavarakaupasta mukaan lähdössä olevat yritykset vastaavat 98 prosenttia Suomen päivittäistavarakaupan myynnistä.

    Kuluttajiakaan ei ole unohdettu, sillä Keskuskauppakamarin itsesäätely-yksikön johtajan Anne Horttanaisen mukaan mukaan lähtevät yritykset edistävät periaatteiden mukaisesti myös kuluttajien etua.

    Toivottavasti kauppatapalautakunta edistää hyvän kauppatavan lisäksi läpinäkyvyyttä koko elintarvikeketjussa.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    hyvä kauppatapa
    elintarvikeketju
    Keskuskauppakamari
    Kilpailu- ja kuluttajavirasto
    ruoka ja kauppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria