Perustuslain mukaan Suomen ulkopolitiikkaa ei vielä määritetä virtuaalisella torilla

Se taisi olla Kekkosen Urkki, joka sen siinä keksi: Jos pitää valita, onko sekaisin ulko- vai sisäpolitiikka, olkoon sitten sisäpolitiikka.

Nato-prosessia seuratessa tulee mieleen, että nyt taitaa olla pientä sekavuutta myös ulkopolitiikassa. Näyttämöllä hääri kaikenlaista Twitter-tutkijaa, bazaarikauppiasta ja välistävetäjää, ettei perässä tahdo pysyä.

Mäntyniemen herra varmaan vahtisi mieluummin kapallisen kirppuja kuin laumaa yli-innokkaita ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijoita, joita poukkoilee erilaisilla somealustoilla kuin kummallisia roolihahmoja englantilaisessa ovikomediassa.

Kun on vain kaksi jalkaa, presidenttikään ei näytä ehtivän polkemaan sammuksiin kaikkia palon alkuja, joita turpo-pyromaanien tulitikkuleikeissä roihahtelee.

Yritetty on. Presidentti on pompahdellut ulos viikoittain kuin käkikellon käki eri tiedotusvälineissä valaakseen öljyä laineille.

Kaikesta emme tiedä, mutta valistunut veikkaus on, että Sauli Niinistö on saanut istua puhelimessa korva kuumana kuin arinan koukku, soitellessaan eri tahoille Suomessa ja ulkomailla pitääkseen Nato-prosessin jotenkuten keikkumatta raiteillaan.

Kun Turkki ja sen hyödylliset myötäjuoksijat alkoivat lyödä kiilaa Suomen ja Ruotsin Nato-hakemusten väliin, puoluejohtajat saivat pari viikkoa sitten kutsun Mäntyniemeen. Ulos kerrottiin, että tilaisuudessa sovittiin muun muassa aikataulukysymyksistä, mutta vajavaisemmallakin mielikuvituksella varustettu politiikan penkkiurheilija osaa päätellä, että kyllä siellä rivit ammuttiin suoraksi muutenkin.

Tuskin olivat taksit ehtineet ajaa ulos Mäntyniemen portista, kun kaksi Ulkopoliittisen Instituutin tutkijaa lehahti Istanbuliin hakemaan tulikomentoja Suomen ja Ruotsin eriaikaiseen jäsenyysprosessiin.

Avoin kansalaiskeskustelu on tietysti hyvä asia, mutta viimeksi, kun katsoin perustuslakia, ei siellä mainittu, että ulkopoliittinen marssijärjestys määräytyisi pressagallupeissa tai virtuaalisella torilla.

Sama pätee toiseen ulkopoliittiseen jupakkaan pääministerin ulkopoliittisesta neuvonantajasta ja hänen ympärilleen koottavasta yksiköstä valtioneuvoston kansliaan.

Nato-jäsenyys tuo ilman muuta muutoksia Suomen ulkopolitiikan painotuksiin – ja ehkä myös rakenteisiin. Niitäkään ei ehkä kuitenkaan pidä värkätä pääministerin ja hänen esikuntansa salamaoperaatioilla.

Kun sota riehuu Euroopassa, pienen maan ulkopolitiikassa on syytä muistaa, että asialliset hommat hoidetaan – eikä siinä välissäkään olla kuin Ellun kanat.

Kirjoittaja on politiikan toimittaja.