• Maria Ohisalo: En ole käytettävissä vihreiden puheenjohtajaksi nyt

    Sunnuntaina kolmannen kauden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ilmoitti olevansa käytettävissä puheenjohtajaksi.
    Maria Ohisalon mukaan puolueen johtoon tarvitaan ihminen, jonka koko Suomi tuntee.
    Maria Ohisalon mukaan puolueen johtoon tarvitaan ihminen, jonka koko Suomi tuntee. Kuva: LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Uutiset
    29.10.201812:41
    STT

    Maria Ohisalo ei ole käytettävissä vihreiden puheenjohtajaksi. Hän kertoo asiasta Twitterissä.

    "Vakaan harkinnan tuloksena olen päättänyt, että en ole käytettävissä puheenjohtajaksi nyt."

    Asiasta kertoi myös Vihreä Lanka. Lehdessä Ohisalo sanoo pohtineensa, mikä on parasta vihreälle liikkeelle. Hän huomauttaa, että kyseessä ei ole tavallinen puheenjohtajakilpailu, vaan todella poikkeuksellinen tilanne.

    "Puheenjohtajan pitää hypätä nopeasti liikkuvaan junaan ja alkaa heti nostattaa vaalitunnelmaa. Tarvitaan luotettava vihreä kasvo. Henkilö, jonka koko Suomi tuntee", Ohisalo sanoo lehdessä.

    Ohisalo sanoo kertoneensa päätöksestään jo puoluevaltuuskunnalle. Twitterissä hän kiittää saamastaan kannustuksesta ja tuesta.

    "Kiitos kaikille, jotka olette kannustaneet ja toivoneet, että lähtisin vihreiden puheenjohtajaksi vetämään kahta vaalikampanjaa. Ette usko, kuinka suuri ja tärkeä tukenne on", Ohisalo tviittaa.

    Ohisaloa on pidetty yhtenä mahdollisena ehdokkaana puolueen puheenjohtajaksi, kun Touko Aalto ilmoitti luopuvansa puheenjohtajan tehtävästä. Aalto jäi sairauslomalle syyskuun puolivälin tienoilla uupumuksesta johtuvien syiden vuoksi.

    Ohisalo on puolueen varapuheenjohtaja ja hän on toiminut Aallon sijaisena tämän sairauslomalla. Ohisalo oli ehdokkaana puolueen puheenjohtajaksi kesäkuun 2017 puoluekokouksessa. Hän oli äänestyksessä kolmas ja jäi vain 72 äänen päähän Emma Karista neljännellä äänestyskierroksella, jolla ratkaistiin Aallolle vastaehdokas viimeiselle kierrokselle.

    Vihreiden puheenjohtajakisa pyörähti käyntiin sunnuntaina, kun kolmannen kauden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ilmoitti olevansa käytettävissä puheenjohtajaksi

    "Keväällä on EU- ja eduskuntavaalit ja tärkeät hallitusneuvottelut. Tässä tilanteessa vihreät tarvitsevat puheenjohtajaksi kokeneen poliitikon", 52-vuotias kansanedustaja sanoi tiedotteessa.

    Alanko-Kahiluodon mukaan hänellä on tarvittavaa kokemusta ja osaamista juuri sen verran kuin on mahdollista hankkia olematta vielä puheenjohtaja.

    Olen ollut mukana melkein kaikissa tilanteissa, joihin oletan puheenjohtajan joutuvan, aiemmin muun muassa vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajana toiminut Alanko-Kahiluoto sanoi.

    Alanko-Kahiluoto ei vastannut sunnuntaina STT:n yhteydenottopyyntöön.

    Muita ilmoittautuneita ei toistaiseksi ole tullut.

    Artikkelin aiheet
    Maria Ohisalo
    Vihreät
    puheenjohtajakisa
    Outi Alanko-Kahiluoto
    Touko Aalto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria