• Keskusta nostaisi eläkeikäämutta jättäisi varhaiseläkkeet

    Uutiset
    21.2.201415:00
    Jouko Kyytsönen

    Keskusta nostaisi vähitellen eläkkeellejäännin alaikärajaa nykyisestä. Puolue jättäisi kuitenkin mahdollisuuden varhennetulle eläkkeelle, keskustan eläkelinjauksia esitellyt kansanedustaja Anu Vehviläinen sanoi torstaina Helsingissä.

    Keskustan mukaan työuria täytyy pidentää alusta, keskeltä ja lopusta. Riittävää pidennystä ei kuitenkaan saada aikaan ilman puuttumista vanhuuseläkkeen alarajaan.

    ”SDP lupasi ennen edellisiä vaaleja olla korottamatta eläkeikärajaa, ja hallitus on jäänyt lupauksen vangiksi. Tällaisiin vaalilupauksiin Suomella ei ole enää varaa”, keskustan eläkelinjoista torstaina kertoneet varapuheenjohtaja Annika Saarikko sekä eläketyöryhmää vetänyt Anu Vehviläinen painottivat.

    Keskusta sitoisi eläkeiän elinajan odotteeseen. ”Kun elämme yhä vanhemmiksi, on johdonmukaista, että olemme työssä kauemmin samalla kun eläkkeelläoloaikakin pitenee.”

    Varsinaiset neuvottelut eliniän ja eläkeiän suhteesta puolue jättää työmarkkinajärjestöille, joiden pitäisi saada ensi syksyyn mennessä ratkaisu asiasta.

    Eläkeiän alarajaa tulisi nostaa asteittain pitkällä siirtymäajalla.

    Työmarkkinajärjestöjen ja nykyisen sekä edellisen hallituksen tavoite on nostaa vuonna 2025 keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä olisi 62,4 vuoteen, mitä keskusta tukee. Nyt vastaava ikä on 60,9 vuotta, eikä se viime vuonna noussut lainkaan edellisvuodesta.

    Nykyisin eläkkeelle voi jäädä 63–68-vuotiaana. ”Käytännössä alarajasta on tullut eläkkeelle jäämisen normi. Vaikka eläke paranee 63 vuoden jälkeen, se ei riittävästi houkuta ihmisiä jatkamaan töissä”, Vehviläinen totesi.

    Maatiloilla voi saada sukupolvenvaihdoseläkettä 59 vuoden iässä. Keskustan mukaan luopumistuki ei ole osa työeläkejärjestelmää, vaan keino edistää maatalouden rakennekehitystä.

    Vaikka keskusta nostaisi eläkeikää, se jättäisi edelleen ihmisille mahdollisuuden varhennettuun eläkkeelle jääntiin päinvastoin kuin esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitto EK. Varhennettu malli voisi olla työttömyysturvan lisäpäivä tai osa-aikaeläke.

    Vehviläisen mukaan EK:n linja on liian tiukka ihmisille, jotka eivät pysty olemaan töissä vanhuuseläkkeelle asti. Puolue kehittäisi osa-aikaeläkettä joustavammaksi. ”Ihmisten pitäisi voida olla esimerkiksi neljäsosan töissä ja lopun ajasta eläkkeellä.”

    EK:n mukaan varhennetut eläkemallit romuttavat eläkeiän alarajan noston tehon.

    Viime vuonna työura oli keskimäärin 33,9 vuotta. 73 000 henkilöä jäi eläkkeelle, heistä yli 20 000 työkyvyttömyyseläkkeelle.

    JOUKO KYYTSÖNEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Keskusta
    eläkeikä
    varhaiseläke
    työmarkkinajärjestöt
    Anu Vehviläinen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria