Ilmaston muuttumista on käsitelty maailmalla ja meillä sekä puolesta että vastaan. Vastahankaan olijat eivät ole kiistäneet ilmaston lämpenemistä, sillä sitä on todella – ja onneksi – tapahtunut 1800-luvun lopulta lähtien.
Silloin aloitettiin lämpötilojen seuranta luotettavilla mittareilla. Tuo aika oli pienen jääkauden loppua ja ollaan siitä onnellisia, että maapallo lähti lämpenemään eikä päinvastoin.
Kansainvälinen parlamentaarinen ilmaston seurantapaneeli IPPC on tarjonnut malleja nopeasta ja tuhoisasta ilmaston lämpiämisestä. Suomessa on mäntyjen vuosilustoista päätelty ilmaston vähäistä lämpenemistä viidenkymmenen viime vuoden aikana.
Nyt kolmenkymmenen viime vuoden aikana lämpenemistä on IPPC:n mukaan tapahtunut 0,05 astetta vuosikymmenessä. Tiedossa ei ole ilmoitettu mittausten virhemarginaalia.
Maapallolla veden kiertokulku säätelee alailmakehän lämpötilaa.
Veden lämmetessä siitä nousee vesihöyryä ilmaan. Se vaatii lämpöenergiaa, kuten kaikki vettä keittäneet tietävät.
Pilvien noustessa ylös alkaa niiden vesihöyry tiivistyä vesipisaroiksi, ja sade lankeaa maahan ja veteen. Tämä veden olotilan muutos luovuttaa lämpöä. Näin lämpöä siirtyy luonnollista tietä ylös troposfääristä.
Nykyään päivitellään kovia tuulia, runsaita sateita ja leutoja vuosia. Vanhoista vastaavista oloista 1920–30-luvuilla ei pidetä suurta meteliä.
Silloin oli ajoittain nykyistä lämpimämpiä vuosia. Lämpökausi loppui jyrkästi 1939, jolloin talvella tapahtui muutakin kylmäävää.
Tänä viileänä keväänä varsinkin Pohjois-Suomessa ajatellaan paria viimeistä kevättä, jolloin toukokuussa oli todella lämmintä. Tosin sitten juhannuksen tienoilla oli hallaöitä ja räntäsateita.
Tämä on sään vuosittaista vaihtelua.
Eelis Pulkkinen
Raanujärvi