• Huhtikuun ensimmäinen viikko jatkuu talvisena – lisää luntakin on tulossa

    Tiistain ja keskiviikon aikana sataneet lumet pysyvät vielä maassa kylmien pakkassäiden johdosta. Loppuviikosta Suomen ylitse liikkuu jo uusi lumisadealue.
    Huhtikuu toi talven takaisin eteläiseenkin Suomeen.
    Huhtikuu toi talven takaisin eteläiseenkin Suomeen. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Sää
    4.4.202407:27
    Jani Sorsa ja Eetu Rimo

    Monet jo lumipeitteestä vapautuneet alueet eteläisessä Suomessa saivat keskiviikkoaamuksi uutta lunta sään käännyttyä talviseen suuntaan.

    Suomen yllä oleva kylmä ilmamassa pitää lämpötilat myös tänään torstaina varsin kalseina, sillä lähinnä etelä- ja länsirannikoilla päästään vaivoin nollan yläpuolelle. Maan keskivaiheilla päivälämpötila on –5 asteen molemmin puolin, Lapissa pakkasta voi olla paikoin kymmenenkin astetta.

    Perjantain vastaisesta yöstä voi tulla maan pohjoisosassa ennätyksellisenkin kylmä, sillä taivas on selkeä ja tuuli olematonta – tällöin maanpinta kykenee luovuttamaan energiaa suoraan avaruuteen hyvin tehokkaasti lämpösäteilyn muodossa. Kylmimmät lukemat voivat aamuyön tunteina alittaa paikoin –30 asteen rajan. Etelässä on pilvisempää, ja pakkaslukemat jäävät maltillisemmiksi.

    Maan etelä- ja länsiosaan leviää perjantain aikana lumisadealue, joka liikkuu lauantaina myös maan itäosan ja Kainuun yli. Lumikertymiä on vielä hankala ennustaa tarkemmin, mutta 5 senttimetriä voi paikoin ylittyä.

    Lauantain puolella maan eteläosiin saattaa päästä ainakin hetkellisesti virtaamaan lämpimämpää ilmamassaa, jolloin lämpötilat pääsisivät kohoamaan yli +5 asteeseen. Pohjoisessa on kuitenkin vielä kylmää ja talvista, ja paksut lumipeitteet saavat vielä odottaa sulamistaan.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    sää
    talvi
    lumisade
    pakkaslukemat
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita