• Trafi ulkoisti Lapista Espanjaan

    Uutiset
    22.2.201315:00
    Eija Mansikkamäki

    Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin työpaikkoja siirtyy Lapista Espanjan Aurinkorannikolle.

    Kilpailutuksen seurauksena Sodankylästä irtisanotaan 23 vakituista ja 12 määräaikaista työntekijää, kertoi Iltalehti.

    Kysymys on Trafin vaihde- ja neuvontapalveluiden kilpailuttamisesta viime keväänä. Kilpailutuksen hävinnyt Astropolistieto joutui irtisanomaan, kun taas kisan voittanut suomalainen vuokratyöyritys Henkilöstöpalvelut Argenta teettää työn Espanjan Fuengirolassa asuvilla suomalaisilla.

    Sodankylän kunnan omistama Astropolis oli hoitanut tehtäviä viisi vuotta. Häviön myötä se joutui irtosanomaan puolet väestään.

    Astropolistieto valitti asiasta markkinatuomioistuimeen, ja käsittely on IL:n mukaan yhä kesken.

    Astropolistieto epäilee voittaneen yrityksen palvelun laatua, sopimuksessa pysymistä ja tarjouspyynnön laadinnan asiantuntemusta. Voittaja tarjosi pyydetyt palvelut lähes puolet halvemmalla, vajaalla miljoonalla eurolla. Ero selittyy myös palkkatasolla.

    Astropolistiedon toimitusjohtaja Atte Rantanen pelkää, että tämä on ennakkotapaus ja johtaa muidenkin valtion töiden valumiseen ulkomaille.

    Valtion omistamasta Trafista vastataan, että kilpailutuksessa on noudatettava lakia ja ettei ulkomailla toimiminen ole peruste sulkea yrityksiä kilpailusta ulos.

    Argenta aloitti palvelutoimintansa marraskuussa ja veroneuvonnan helmikuussa. Yrityksen edustaja kertoo, että työntekijöitä muun muassa veroneuvontaan kouluttaa sekä se itse että Trafi.

    Argentan työtä Espanjassa tekee tytäryhtiö Argona, jota johtaa entinen Suomen Neito ja missikisojen finalisti Hanne Hynynen.

    SDP:n kansanedustajien mielestä kokonaistaloudellisuus on tärkeämpää kuin hintakilpailu.

    EIJA MANSIKKAMÄKI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Trafi
    ulkoistaminen
    Fuengirola
    Sodankylä
    henkilöstöpalvelut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle