• Varhaiskasvatuksen henkilöstömitoitukseen muutosta haluava kansalaisaloite keräsi 50 000 nimeä reilussa viikossa

    Kansalaisaloite haluaa varhaiskasvatuksen muun muassa siirtyvän ryhmäkohtaiseen henkilöstömitoitukseen, kun nykyisellään laki määrittelee henkilöstömitoituksen koko päiväkodissa.
    Kansalaisaloite haluaa varhaiskasvatuksen muun muassa siirtyvän ryhmäkohtaiseen henkilöstömitoitukseen. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.
    Kansalaisaloite haluaa varhaiskasvatuksen muun muassa siirtyvän ryhmäkohtaiseen henkilöstömitoitukseen. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.  
    Uutiset|Politiikka
    24.1.202307:28
    STT–

    Varhaiskasvatuslakiin muutoksia esittävä kansalaisaloite on kerännyt yli 50  000 allekirjoitusta. Aloite on julkaistu Kansalaisaloite.fi-sivustolla 14. tammikuuta, eli eduskuntakäsittelyyn vaadittava määrä allekirjoituksia kertyi reilussa viikossa.

    Kansalaisaloite haluaa varhaiskasvatuksen muun muassa siirtyvän ryhmäkohtaiseen henkilöstömitoitukseen, kun nykyisellään laki määrittelee henkilöstömitoituksen koko päiväkodissa. Lisäksi aloitteessa vaaditaan, että mitoitus toteutuu koko päivän ajan.

    Aloitteen mukaan nykyistä lakia tulkitaan liian väljästi ja sitä kierretään esimerkiksi nimeämällä lapsiryhmiä uudelleen tai jakamalla niitä kahdeksi. Lisäksi aloitteessa katsotaan, että suhdelukujen ylittyminen ei tällä hetkellä ole tilapäistä ja lyhytaikaista.

    Tulkinnanvaraisuus katsotaan aloitteessa varhaiskasvatuksen kannalta vahingolliseksi, kun töitä tehdään toistuvasti vajaalla henkilökunnalla.

    ”Varhaiskasvatus kärsii mittavasta työvoimapulasta, ja nämä ongelmakohtien ratkaisemiset ovat keskiössä tilanteen parantamiseksi. Koulutuspaikkojen lisääminen ei tule ratkaisemaan tilannetta, sillä työolosuhteissa on tapahduttava muutosta, jotta varhaiskasvatukseen saadaan pitovoimaa”, aloitteessa lukee.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa