• Danske: Inflaatio ja työttömyys nousevat tänä vuonna arvioitua enemmän, korkopiina hellittää ensi vuonna

    ”Ennustamme patoutuneen kysynnän purkautumisen lisäävän kysyntää niin kestokulutustavaroissa kuin asuntomarkkinoillakin 2024”, sanoo pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.
    Inflaation lasku kestää Danske Bankin mukaan Suomessa pitkään.
    Inflaation lasku kestää Danske Bankin mukaan Suomessa pitkään.  Kuva: LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
    Uutiset|Talous
    5.9.202307:54
    STT

    Danske Bank ennustaa suhdannekatsauksessaan, että inflaatio ja työttömyys nousevat Suomessa tänä vuonna aiemmin arvioitua korkeammiksi. Dansken arvion mukaan kuluttajahinnat nousevat tänä vuonna 6,5 prosentin tahtia, kun aiempi arvio kesäkuulta oli 5,9 prosenttia.

    Ensi vuonna hintojen nousuvauhti on Dansken arvion mukaan rauhoittumassa 2,3 prosenttiin, eli lähelle Euroopan keskuspankki EKP:n kahden prosentin tavoitetta.

    Bruttokansantuotetta koskevan ennusteensa Danske pitää ennallaan. Se odottaa tälle vuodelle 0,2 prosentin supistumista. Ensi vuonna kasvua kertyisi Dansken mukaan 0,8 prosenttia.

    "Inflaatio rasittaa edelleen kuluttajien ostovoimaa, ja korkojen nousu jarruttaa sekä kuluttajien että yritysten investointeja. Työmarkkinoiden pysyminen vakaana on tuonut kestävyyttä talouteen”, sanoi Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki tiedotteessa.

    Työttömyys nousee tänä vuonna 7,2 prosenttiin viime vuoden 6,8 prosentista, Danske ennakoi. Aiempi ennuste oli tasan 7 prosenttia.

    Asuntojen hintoihin Danske ennustaa 2,5 prosentin nousua ensi vuonna.

    Pohjainflaatio, eli ruoan ja energian hinnoista puhdistettu inflaatioluku, pysyy koholla. Inflaatio laskee hitaasti, vaikka talvi ei toisi energian hintoihin uutta piikkiä. Ansiotason nousu kiihtyy 4 prosentin vaiheille. Ostovoima alkaa kohentua ensi vuonna, kun inflaation ja korkojen lasku alkaa tuntua.

    ”Ennustamme patoutuneen kysynnän purkautumisen lisäävän kysyntää niin kestokulutustavaroissa kuin asuntomarkkinoillakin 2024”, Kuoppamäki sanoi.

    Asuntojen hintoihin Danske ennustaa 2,5 prosentin nousua ensi vuonna. Tänä vuonna lasku jatkuu ja hinnoista sulaa keskimäärin kuusi prosenttia.

    Kotitaloudet ovat Dansken mukaan pystyneet ylläpitämään elintasoaan hyvän työllisyystilanteen ja koronakriisin aikana syntyneiden säästöjen avulla. Kasvaneet korkomenot rasittavat velkaisia talouksia, jotka ovat joutuneet käyttämään säästöjään ja tinkimään menoistaan oman taloutensa tasapainottamiseksi.

    –  Säästämisaste laski vuonna 2022 alemmas kuin kertaakaan sitten vuoden 1988, ja kotitalouksien talletuskanta supistui alkuvuonna 2023. Säästöjä on edelleen jäljellä, mutta kohonneiden korkojen aikana velkaisten kotitalouksien menoista kasvava siivu ohjautuu vielä loppuvuonna korkomenoihin, Kuoppamäki ennakoi.

    Korkopiina alkaa Dansken arvion mukaan hellittää ensi vuoden puolella, kun EKP alkaa taas laskea ohjauskorkojaan. Euribor-korot alkavat vähitellen laskea nykytasoltaan, mikä helpottaa velallisten tilannetta ja tukee asuntomarkkinoita.

    Artikkelin aiheet
    inflaatio
    työttömyys
    talousennuste
    korko
    Danske Bank
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena