• Omistusasunto yhä ykkösvaihtoehto myös nuorille

    Nordea: Yhä useampi päätyy todennäköisesti ostamaan ensiasunnokseen suoraan perheasunnon.
    Nordea arvioi, että yhä useampi päätyy todennäköisesti ostamaan ensiasunnokseen perheasunnon. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
    Nordea arvioi, että yhä useampi päätyy todennäköisesti ostamaan ensiasunnokseen perheasunnon. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO 
    Uutiset
    9.4.201816:37
    STT

    Suomalaiset suosivat edelleen mieluiten omistusasumista, ilmenee pankkikonserni Nordean teettämästä kyselystä. Omistusasunto on myös nuorille mieluisin asumisvaihtoehto. Ensiasunnon ostajien keski-ikä on kuitenkin noussut viime vuosina. Pääkaupunkiseudulla ensiasunto ostetaan keskimäärin 30-vuotiaana.

    Nordea arvioi, että yhä useampi päätyy todennäköisesti ostamaan ensiasunnokseen suoraan perheasunnon. Omistusasujien osuus yksiöissä ja kaksioissa on vähentynyt.

    "Yksiöiden hintakehitys on irronnut muiden asuntojen hinnoista, ja entistä suurempi osa yksiöistä päätyykin sijoittajien käsiin", sanoo Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen tiedotteessa.

    Kehitys voi lisätä asumisen riskejä, sillä jos ensiasunnoksi ostetaan suoraan isompi perheasunto, on myös tarvittava laina paljon suurempi. Joka neljäs asuntovelallinen ilmoittaa, ettei ole varautunut korkojen nousuun mitenkään. Joka kahdeksas taas arvioi, ettei selviytyisi asuntolainansa hoitokuluista, jos korot nousisivat viiteen prosenttiin. Keskimääräistä isomman asuntolainan omaavat ovat varautuneet korkojen nousuun muita yleisemmin.

    Työikäiset näkivät kyselyssä suurimpana asumisen riskinä työttömäksi jäämisen, kun taas vanhemmilla ikäluokilla suurin riski oli vakava sairastuminen.

    "Vaikka julkinen huomio asumisen riskien suhteen keskittyy paljon asuntojen hintoihin ja korkoihin, löytyvät suuremmat riskit monesti lähempää arkea. Esimerkiksi asuntolainan kohdalla työttömyys on maksukyvylle monesti paljon suurempi isku kuin korkojen nousu", Kärkkäinen sanoo.

    Liki neljäkymmentä prosenttia 18–25-vuotiaista nuorista, jotka haluaisivat tulevaisuudessa asua omistusasunnossa, kertoo kyselyssä säästävänsä jo ensiasuntoa varten.

    YouGov-tutkimusyhtiön tekemään kyselyyn vastasi maaliskuussa netissä yli tuhat suomalaista.

    Artikkelin aiheet
    omistusasuminen
    nuoret
    asuntolaina
    Nordea
    ensiasunto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle