• Yhdysvaltain sotilasjohto myöntää: Iranin viime viikon iskuissa vammoja 11 amerikkalaissotilaalle

    Yhtään sotilasta ei kuollut, mutta haavoittuneita on yhä hoidossa.
    Yhdysvallat on jo aiemmin myöntänyt Iranin iskun aiheuttaneen merkittävää aineellista vahinkoa. LEHTIKUVA/AFP
    Yhdysvallat on jo aiemmin myöntänyt Iranin iskun aiheuttaneen merkittävää aineellista vahinkoa. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    17.1.202008:45
    STT

    Yhdysvaltain sotilasjohto on ensimmäistä kertaa myöntänyt, että Iranin viimeviikkoisissa iskuissa haavoittui amerikkalaissotilaita. Ainakin 11 sotilasta sai vammoja, kun Iranin ohjukset osuivat yhdysvaltalaisjoukkojen käyttämään Ain al-Asadin tukikohtaan Irakissa.

    Yhtään sotilasta ei kuollut, mutta haavoittuneita on yhä hoidossa esimerkiksi räjähdysten aiheuttamien tärähdysoireiden vuoksi, todettiin Yhdysvaltain asevoimien lausunnossa. Suurin osa noin 1 500 alueella olevasta Yhdysvaltojen sotilaasta oli hakeutunut ennen iskua pommisuojiin ennakkovaroituksen perusteella.

    Yhdysvallat on aiemmin myöntänyt Iranin iskun aiheuttaneen merkittävää aineellista vahinkoa.

    Artikkelin aiheet
    Iranin ohjusiskut
    Yhdysvaltain sotilasjohto
    Irak
    amerikkalaissotilaat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle