• Poliisi aikoo kuulla Porvoon ampumisesta epäiltyjä tänään

    Ampumisessa sunnuntain vastaisena yönä haavoittui kaksi poliisia.
    Poliisin autoja Eestinmäen päiväkodin pihalla aikaisin sunnuntaina aamulla 25. elokuuta 2019. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
    Poliisin autoja Eestinmäen päiväkodin pihalla aikaisin sunnuntaina aamulla 25. elokuuta 2019. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA 
    Uutiset
    27.8.201912:27
    STT

    Poliisi aikoo tänään kuulla Porvoon viikonlopun ampumisesta epäiltyjä kahta miestä. Heitä epäillään muun muassa murhan yrityksistä.

    Tutkinnanjohtaja Kimmo Huhta-aho keskusrikospoliisista toteaa tiedotteessa, että näiden rikosepäilyjen määrä tarkentuu, kun esitutkinta etenee.

    Ampumisessa sunnuntain vastaisena yönä haavoittui kaksi poliisia. Sunnuntai-iltana takaa-ajon päätteeksi kiinni otettiin 1989 ja 1994 syntyneet miehet, joista toinen on Ruotsin ja toinen sekä Suomen että Ruotsin kansalainen.

    Poliisi jatkaa yhä esimerkiksi teknistä tutkintaa ja vihjeiden läpikäymistä. Vangitsemisvaatimus on jätettävä viimeistään huomenna.

    Lue lisää:

    Porvoon ampumiset: tämä tiedetään nyt – ja mitä on vielä selvittämättä

    Poliisi vahvistaa: Takaa-ajossa kiinni otetut ovat Porvoon ampumisista epäillyt, molemmat Ruotsin kansalaisia

    Artikkelin aiheet
    Porvoon ampuminen
    poliisi
    rikostutkinta
    murhan yritys
    vangitseminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle