• Tutkimus: Nato-prosessi on tuonut Suomelle huomiota ja vahvistanut maakuvaa

    Nato-hakemuksen myötä Suomeen suhtaudutaan myös investointiympäristönä entistä myönteisemmin.
    Ulkoministeri Pekka Haavisto (vas.) ja Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg tiedotustilaisuudessa Suomen ja Ruotsin liittymispöytäkirjojen allekirjoituksen jälkeen Naton päämajassa Brysselissä heinäkuussa.
    Ulkoministeri Pekka Haavisto (vas.) ja Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg tiedotustilaisuudessa Suomen ja Ruotsin liittymispöytäkirjojen allekirjoituksen jälkeen Naton päämajassa Brysselissä heinäkuussa.  Kuva: LEHTIKUVA / JUHA ROININEN
    Uutiset|Politiikka
    1.12.202212:38
    STT

    Ulkoministeriön teettämään kansainväliseen tutkimukseen vastanneista lähes puolet kertoo mielikuviensa Suomesta muuttuneen myönteisemmiksi viimeisen vuoden aikana.

    Tutkimuksen mukaan Suomen Nato-prosessilla on ollut suuri rooli sekä näkyvyyden kasvussa että myönteisten mielikuvien syntymisessä, ulkoministeriö kertoo tiedotteessaan. Tutkimus toteutettiin Yhdysvalloissa, Saksassa, Japanissa, Britanniassa, Intiassa, Brasiliassa, Turkissa, Etelä-Koreassa, Kiinassa ja Venäjällä.

    Ulkoministeriön oman seurannan mukaan Suomen näkyvyys on ollut kaksin- tai jopa kolminkertaista vuoteen 2021 verrattuna. Tämän vuoden toukokuussa Suomea koskevien internethakujen määrä kymmenkertaistui alkuvuoden keskiarvoon nähden.

    "Eniten hakuja tehtiin Suomen poliittiseen johtoon sekä EU- ja Nato-aiheisiin liittyen. Kiinnostuksen kasvu oli suurinta Suomen Puolustusvoimiin ja Suomen Turkki-suhteeseen liittyen”, maakuvatyön asiantuntija Meira Pappi kertoi torstaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

    Tutkimuksen vastaajista 72 prosenttia muisti kuulleensa Suomeen liittyviä uutisia viimeisen vuoden aikana. Noin puolet heistä kertoi mieleensä jääneiden uutisten liittyneen Suomen Nato-prosessiin.

    Jos venäläisvastauksia ei oteta huomioon, hieman yli puolet Naton tuntevista vastaajista kertoi Suomen Nato-prosessin vaikuttaneen heidän mielikuviinsa Suomesta myönteisesti.

    Suomeen liittyvillä uutisilla on ollut hyvin myönteinen vaikutus mielikuviin Suomesta: puolet Suomi-aiheisia uutisia muistaneista vastaajista kertoi, että uutisointi on vaikuttanut myönteisesti heidän näkemyksiinsä Suomesta.

    Jos venäläisvastauksia ei oteta huomioon, hieman yli puolet Naton tuntevista vastaajista kertoi Suomen Nato-prosessin vaikuttaneen heidän mielikuviinsa Suomesta myönteisesti. Suurin myönteinen vaikutus oli Yhdysvalloissa, missä 77 prosenttia vastaajista kertoi näkemystensä muuttuneet positiivisemmiksi.

    Kielteisimpiä vaikutukset olivat Venäjällä ja Kiinassa.

    Meira Papin mukaan Suomen näkyvyyden kasvu on nyt tehnyt entistä suuremmalle joukolle ihmisiä selväksi sen, että Suomella on pitkä raja Venäjän kanssa. Tämä yhdistettynä Suomen Nato-prosessiin on vaikuttanut hyvin positiivisesti Suomen maakuvaan maailmalla.

    Papin mukaan myös Suomeen liitetyt arvot ovat tutkimuksen perusteella laajasti samaistuttavia.

    "Ihmiset ja koulutus olivat suurimpia yhdistäviä tekijöitä”, Pappi kertoi.

    Nato-hakemuksen myötä Suomeen suhtaudutaan myös investointiympäristönä entistä myönteisemmin. Kun tutkimuksen venäläisvastaukset jätetään huomiotta, yli puolet vastaajista kertoi Nato-prosessin nostaneen halukkuutta vierailla ja investoida Suomessa sekä ostaa suomalaisia tuotteita.

    ”Tulos on merkittävä ja hyvin positiivinen. Pitkän aikavälin vaikutuksia ei voida vielä arvioida. Seurantaa jatketaan”, Pappi kertoi.

    Tutkimusta varten haastateltiin heinä- ja elokuussa noin 4 000:ta täysi-ikäistä, keski- ja hyvätuloista ihmistä. Kaikilla vastaajilla oli korkeakoulututkinto, ja he olivat kansainvälisesti suuntautuneita. Tutkimuksen toteutti Bloom Consulting.

    Artikkelin aiheet
    nato-prosessi
    suomen maakuva
    Ulkoministeriö
    Meira Pappi
    Bloom Consulting
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa