• Viikonloppu on koko maassa enimmäkseen aurinkoinen ja poutainen, alkuviikolla sateet yleistyvät Etelä- ja Länsi-Suomessa

    Korkeapaine vahvistuu maamme ylle, ja sää on suuressa osassa maata aurinkoista ja poutaista sekä edelleen kesäisen lämmintä. Yöt kylmenevät kuitenkin maamme keskivaiheilla ja Lapissa, paikoin voi olla hallaa. Alkuviikolla säätyyppi muuttuu epävakaiseksi, kun matalapaine saapuu maahamme lännestä.
     Aurinkoinen ja poutainen sää jatkuu suurelta osin myös viikonlopun ajan.
    Aurinkoinen ja poutainen sää jatkuu suurelta osin myös viikonlopun ajan. Kuva: Ilmatieteen laitos
    Uutiset|Sää
    18.8.202307:17
    Antti Jylhä-Ollila & Jouko Korhonen

    Tänään perjantaina sää on laajalti poutainen ja varsin aurinkoinen. Aurinkoinen ja poutainen sää jatkuu suurelta osin myös viikonlopun ajan. Lähinnä Lapissa, Koillismaalla sekä Kainuussa voi tulla joitain vähäisiä sadekuuroja.

    Myös Lounais-Suomeen sekä etelärannikolle voi nousta mereltä lounaasta hyvin ajoittaisia sateita - kuurot lähestyvät mielenkiintoisesti vastaiseen itäkoilliseen pintatuuleen, korkeammalla ilmakehässä virtaus on kuitenkin länsilounainen.

    Päivälämpötila vaihtelee 18 ja 24, Lapissa 10 ja 20 asteen välillä. Yön alin lämpötila on 3 ja 12 asteen välillä. Etenkin Lapissa voi esiintyä hallaa, paikoin myös Pohjanmaalla.

    Sunnuntai-iltana ensimmäisiä sateita voi saapua jo Läns-Suomeen ja maanantaiksi sateita leviää laajemmin maamme etelä- ja länsiosiin.

    Sää pysyttelee koko ensi viikon ajan epävakaisena, vähitellen myös viilenee, päivälämpötilat jäävät etelässäkin ajoittain 20 asteen alapuolelle.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita