• "Samat someraivottaret puolustavat uskonnon pilkkaajia"

    MT:n pilapiirtäjä Ilkka Toivanen yllättyi rajusta kritiikistä. "Keskustelua ei synny ilman kärjistyksiä", hän sanoo.
    Maaseudun Tulevaisuuden pilapiirtäjä Ilkka Toivanen kritisoi päivähoidon riittämättömiä resursseja, ei työttömiä.
    Maaseudun Tulevaisuuden pilapiirtäjä Ilkka Toivanen kritisoi päivähoidon riittämättömiä resursseja, ei työttömiä. Kuva: MT arkisto
    Uutiset
    21.1.201619:16
    Jussi Martikainen

    MT:n pilapiirtäjä Ilkka Toivanen kertoo yllättyneensä viime perjantain piirroksensa saamasta huomiosta. Hän muistuttaa, että viime aikoina Euroopassa on keskusteltu paljon pilapiirtäjien vapaudesta ottaa kantaa asioihin.

    "Kiintoisaa, että nyt eniten äänessä olleet punavihreät some-raivottaret ovat niitä, jotka vaativat Charlie Hebdo -tyyppisille pilapiirroksille oikeutta loukata muslimien pyhimpiä arvoja", Toivanen sanoo.

    Erityisesti häntä yllätti, että SDP:n kokenut kansanedustaja Tuula Haatainen tulkitsi piirrosta niin voimakkaasti.

    "Myös omaan tuttavapiiriini kuuluu työttömiä. En missään nimessä halunnut syyllistää tai arvostella heitä", Toivanen sanoo.

    "Olen lämmin kunnallisen päivähoidon kannattaja, ovathan lapseni siellä saaneet erinomaista hoivaa ja varhaiskasvatusta. Piirros kritisoi päivähoidon resurssivajetta, jota pahentaa kotona olevien vanhempien lasten subjektiivinen oikeus täysipäiväiseen hoitoon."

    "Tätäkään keskustelua ei olisi syntynyt ilman kärjistystä. Työttömiä en syyllistänyt, korkeintaan verottoman viinan hakijoita", Toivanen vastasi Haataiselle sähköpostissaan.

    Viikko sitten julkaistu piirros sai esimerkiksi Twitterissä osakseen hieman huvittavaakin arvostelua. Osa kommentoijista luki piirrosta "keskustapuolueen" kantana, joku syytti piirroksesta MT:n tulevaa päätoimittajaa Jouni Kemppaista.

    Keskustalla ei ole asemaa tai omistusta Maaseudun Tulevaisuutta kustantavassa Viestilehdet Oy:ssä.

    Kemppainen taas aloittaa MT:n peräsimessä vasta 1. maaliskuuta. Piirroksen julkaisemisen aikaan hän oli edelleen työnantajien EK:n palveluksessa.

    Uutinen pilapiirroksen saamasta kritiikistä

    Artikkelin aiheet
    Ilkka Toivanen
    pilapiirros
    Maaseudun Tulevaisuus
    sosiaalinen media
    keskustelu vapaudesta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle