• Maakuntahallitus haluaa säilyttää MTT:n tutkimusyksikön Laukaassa

    Uutiset
    2.5.201216:00
    MT toimitus

    Keski-Suomen maakuntahallitus haluaa, että MTT:n kasvintuotannon tutkimusyksikön toimipiste säilytetään Laukaassa.

    Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT kaavailee Laukaan yksikön lakkauttamista ja toimintojen siirtoa Jokioisiin. Tämä ei miellytä keskisuomalaisia.

    Maakuntahallituksen mukaan Laukaan toimipisteellä on ainoana Suomessa luvat puutarhakasvien varmennettujen ydinkasvien ylläpitoon ja valiotaimien tuotantoon.

    Valiotaimituotannon asiakkaina on 80 prosenttia suomalaisista päätoimisista taimistoista.

    Laukaan Pernasaaren tila valikoitui ydinpankin sijoituspaikaksi 1970-luvun lopussa huolellisen riskiarvioinnin jälkeen. Nykyiset toimitilat valmistuivat 1985.

    Keski-Suomen maakuntahallituksen mielestä sijoituspaikka on onnistunut.

    Lähiympäristössä ei ole puutarha-alan keskittymää, vaadittavat suoja-alueet on voitu helposti toteuttaa. Jokioisissa tulisi ongelmia siellä tehtävän kasvitauti- ja tuholaistutkimuksen vuoksi.

    Keski-Suomen maakuntahallituksen mukaan Laukaan toimintojen siirto Jokioisiin veisi aikaa ja maksaisi ainakin pari miljoonaa euroa. Laukaassa lähiajan investointitarpeet ovat noin 40 000 euroa. Luopuminen osasta nykytiloja säästäisi vuodessa enemmän.

    Laukaassa sijaitsevat keskeiset MTT;:n kasvigeenivarojen kenttäkokoelmat, joita on noin kolme hehtaaria.

    Lisänä ovat kansainvälisten standardien mukaiset geenivarantojen ydinkokoelmat. Näiden siirto olisi kallista ja veisi useita vuosia.

    Laukaan kryopankkiin on tallennettu Suomen kansallinen vadelman geenivarakokoelma, mansikan ja herukan kokoelmien keruu ja tallennus on menossa.

    Maakuntahallituksen mielestä MTT:n Laukaan ja Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) Suonenjoen toimipisteet voivat tulevaisuudessakin tarjota synergiaetuja.

    Laukaan toimipisteessä työskentelee 22 ihmistä. Vakinaisia tutkijoita on kuusi, tutkimusmestareita 15 ja yksi laskentasuunnittelija.

    Esitys Laukaan toimipisteen lakkautuksesta liittyy selvitykseen, joka yhdistäisi MTT:n, Metlan sekä riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen yhdeksi luonnonvaratutkimuskeskukseksi. REIJO VESTERINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    MTT
    Laukaa
    maakuntahallitus
    tutkimusyksikkö
    kasvintuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle