• Junien kaukoliikenne seis tänään ratavaurion vuoksi –syytä etsitään väliltä Kouvola-Oulu

    Liikenteen palautumisaikataulusta tiedotetaan mahdollisimman pian tämän päivän aikana.
    VR tiedotti maanantai-iltana, että junakalustojen pyörissä oli havaittu ratavaurioiden aiheuttamia lovia, minkä jälkeen kalustoa ja rataverkkoa oli alettu tarkistaa.
    VR tiedotti maanantai-iltana, että junakalustojen pyörissä oli havaittu ratavaurioiden aiheuttamia lovia, minkä jälkeen kalustoa ja rataverkkoa oli alettu tarkistaa.  Kuva: LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
    Uutiset|Liikenne
    13.2.202407:13
    STT

    VR peruu turvallisuussyistä kaikki tämän päivän kaukoliikenteen junavuorot ratavaurioiden vuoksi.

    VR tiedotti eilisiltana, että junakalustojen pyörissä oli havaittu ratavaurioiden aiheuttamia lovia, minkä jälkeen kalustoa ja rataverkkoa oli alettu tarkistaa.

    Vauriokohdan arvellaan olevan välillä Kouvola–Oulu, jolla liikennöineessä kalustossa on havaittu vaurioita.

    VR:n raidekaluston kunnossapitojohtaja Otso Ikonen kertoi eilisiltana, että ensimmäiset vauriot kalustossa havaittiin jo sunnuntai-iltana, kun yhdelle varikolle tulleista junista tehtiin rutiinitarkastuksia. Sen jälkeen niitä havaittiin lisää.

    Päätös tämän päivän kaukojunavuorojen perumisesta tehtiin Ikosen mukaan siksi, ettei junien tarkastamiseen ollut eilen riittävästi resursseja lakkopäivän takia.

    ”Emme missään tapauksessa laita liikkeelle kalustoa, jota emme ole päässeet tarkastamaan”, Ikonen sanoi.

    Tarkastukset on kohdistettu kalustoon, joka on käynyt Kouvola–Kajaani–Oulu-välillä. Myös Kouvola–Oulu-rataosuutta oli määrä käydä tarkemmin läpi viime yön aikana.

    Lähijunaliikenteen vuoroja on määrä ajaa tänään normaalisti.

    Maanantaina Suomen junaliikenne puolestaan oli pysähdyksissä lakon vuoksi. Lakko koski sekä kauko- että lähiliikennettä.

    Artikkelin aiheet
    ratavaurio
    kaukoliikenne
    VR
    junaliikenne
    Kouvola-Oulu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin