• EU kääntämässä selkänsä Etelä-Amerikalle

    Uutiset
    25.3.201515:00
    PAAVO KAJANDER

    Julkisuudessa on jäänyt vähälle huomiolle Euroopan unionin ja Mercosurin vapaakauppaneuvottelut.

    Samalla kun EU-koneisto keskittää kaiken energiansa EU:n ja Yhdysvaltain vapaakauppasopimusneuvotteluihin (TTIP), vaarassa on romuttaa yhden maailman johtavan talousalueen eli Argentiinan, Brasilian, Paraguayn, Uruguayn ja Venezuelan kanssa vireillä olevat vapaakauppaneuvottelut.

    Maailman johtavat talousasiantuntijat moittivatkin EU:ta jäykistyväksi blokiksi, jonka asema maailman talouskasvufoorumeilla on heikkenemässä. Suurena vaarana on, että myös Etelä-Amerikan kasvukeskuksen kiinnostus siirtyy Aasian ja Venäjän kanssa käytäviin neuvotteluihin.

    Onko EU ajamassa itsensä pahemman sortin umpikujaan?

    EU voisi ottaa aktiivisen roolin erityisesti Brasilian talouden kehittäjänä tarjoamalla sopimuksen kautta maan tarvitsemaan teknologiaa ja osaamista.

    Samalla molemminpuolisesti vapautettaisiin tavaroiden ja palveluiden tarjontaa tullien ja teknisten rajoitusten harmonisoinnilla ja avattaisiin julkisia hankintoja.

    Tämä vauhdittaisi erityisesti Brasilian vientiä EU:n kanssa yhdeksällä miljardilla. Vaikutukset heijastuisivat koko kyseisellä talousalueella, jonka talouskasvu on vaarassa hiipua.

    Erityisesti alueen kasvuyrityksille sopimus olisi oiva keino laajentaa markkinointia Eurooppaan.

    Nykyisellään viennistä valtaosa on raaka-aineita, maataloustuotteita, tekstiilejä ja vaatetusalan tuotteita. Niinpä esimerkiksi Brasilian viennin osuus bruttokansantuotteesta on vaatimaton 13 prosenttia.

    Yhtenä neuvotteluja hidastavana tekijänä voidaan pitää alueen valtioiden poliittista epävakautta. Uutta vakautta tähän tuonee USA:n ja Kuuban suhteiden normalisoiminen.

    Myös suomalaisten päättäjien ja poliitikkojen soisi olevan näkyvämmin esillä asian tiimoilta.

    Mitkä vaikutuksen mahdollisella sopimuksella olisi maamme maataloustuotteiden asemaan ja olisivatko edulliset lihatuotteet valtaamassa alaa kotimaisilta tuotteilta?

    Myös eettiset viljelymenetelmät – geenimuuntelu mukaan lukien – astuisivat kuvaan näkyvämmin. Missä viipyvät EU-parlamentin jäsentemme kommentit?

    Entä MTK, ollaanko asiasta tietoisia? Suomalaisille teknologiayrityksille, etunenässä metsäteollisuudelle, Mercosur edustaa jo nyt merkittävää kasvupotentiaalia.

    Vähintään yhtä tärkeitä olisivat pikaiset selvitykset niistä investointikohteista, jotka sopimus avaisi.

    Myös maamme koulutusviennille kyseisillä markkinoilla avautuisi uusia ovia.

    Paavo Kajander

    Pori

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    EU
    Mercosur
    vapaakauppasopimus
    Etelä-Amerikka
    Brasilia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria