• Järkevää yhteistyötä

    Uutiset
    22.9.201416:00
    MT toimitus

    Yhteistyö maatilojen välillä on yleistä. Pellervon Taloustutkimus PTT:n selvityksen mukaan kolme neljästä maatalousyrittäjästä tekee jonkinlaista yhteistyötä toisten maatilojen kanssa. (MT 19.9.)

    Yhteistyöllä haetaan muun muassa säästöjä pääomakuluihin ja työaikaan sekä mahdollisuutta saada käyttöön tehokkaampia koneita.

    Toiminnan tärkeydestä kertoo, että yhteistyötä tekevistä maatiloista valtaosa pitää sen merkitystä tilojen toiminnalle suurena tai erittäin suurena.

    Maatilojen välinen yhteistoiminta ei ole uusi ilmiö. Sitä on maaseudulla tehty vähintäänkin

    vuosikymmeniä. Tilojen välisen suoran yhteistyön lisäksi esimerkiksi maamiesseurat ja maa- ja kotitalousnaiset ovat omistaneet erilaisia koneita ja laitteita, joita niitä tarvitsevat ovat voineet vuokrata.

    Kotieläintilojen koon kasvaessa tärkeiksi

    yhteistyömuodoiksi ovat tulleet lannanluovutus

    ja rehujen sopimusviljely. Toiminta antaa myös mahdollisuuden keskittyä siihen, minkä itse parhaiten osaa. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse.

    Toiminnan luontevuudesta kertoo, että valtaosa maatilojen välisestä yhteistyöstä tehdään ilman kirjallista sopimusta. PTT:n tutkimuksen mukaan kumppanin tärkeimpiä ominaisuuksia ovatkin luotettavuus, toimiva henkilökemia ja motivaatio tehdä työt hyvin.

    Tilojen välisiä yhteystyömuotoja on

    lukuisia. Jokaisella tilalla tietenkin päätetään, mitä voidaan tehdä yhdessä ja mitkä asiat halutaan hoitaa itse. Yhteistyö on kuitenkin yksi tehokas keino vähentää kustannuksia ja sitä kautta parantaa maatalouden kannattavuutta.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maatilojen yhteistyö
    maatalous
    Pellervon Taloustutkimus
    kustannusten vähentäminen
    tilojen kannattavuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle