
Korkeapaine vahvistui Suomen ylle uudestaan torstain aikana. Etelän lumisateet loppuvat torstai-illan aikana ja pilvisyys vähenee tämän myötä. Perjantaina päivällä maan etelä- ja keskiosassa on laajalti selkeää, pohjoisessa pilvisyys on paljon vaihtelevampaa. Myös etelärannikolla pilvisyys vaihtelee.
Pakkanen alkaa kiristyä jo perjantaiyöksi, etelässä ollaan -10 ja -20 asteen, maan keskiosassa -15 ja -30 asteen, pohjoisessa -20 ja -35 asteen välillä. Perjantaina päivällä lämpötilat ovat -12 ja -20, maan pohjoisosassa -18 ja -30 asteen välillä.
Perjantaina tavoin lauantaina pakkasvaroitus on voimassa koko maassa. Etelässä pakkasen purevuutta lisää lauantain puolella kohtalaiseksi voimistuva pohjoistuuli. Muuten sää on ei muutu perjantaista paljoa, maan etelä- ja keskiosassa on laajalti selkeää, pohjoisessa pilvisyys vaihtelee. Lämpötilat ovat -10 ja -25 asteen välillä. Suomen itäpuolelta kulkeva matalapaine vaikuttaa yhä todennäköisemmin menevän ohi kokonaan.
Sunnuntaiyö on vielä kylmä, lämpötilat laskevat -15 ja -30 asteen välille. Sunnuntaipäiväksi pilvisyys runsastuu monin paikoin ja matalapaineen sola tuo vähäisiä lumikuuroja maan pohjoisosaan. Muuten sää pysyy poutaisena. Lämpötilat nousevat edellisistä päivistä, -5 ja -15 asteen välille. Idässä ja pohjoisessa voidaan jäädä paikoin -20 asteeseen.