• Syyriasta kotiutettiin Suomeen nainen ja hänen kaksi lastaan

    Kaikki kolme ovat Suomen kansalaisia. Lapset ovat syntyneet terroristijärjestö Isisin kalifaatissa.
    Ulkoministeriö kotiutti perjantaina Syyriasta suomalaisen naisen ja hänen kaksi alle kouluikäistä lastaan. Kaikki kolme olivat olleet al-Holin leirillä, mistä heidät oli ennen luovutusta siirretty Rojin leiriin Koillis-Syyriaan. LEHTIKUVA/AFP
    Ulkoministeriö kotiutti perjantaina Syyriasta suomalaisen naisen ja hänen kaksi alle kouluikäistä lastaan. Kaikki kolme olivat olleet al-Holin leirillä, mistä heidät oli ennen luovutusta siirretty Rojin leiriin Koillis-Syyriaan. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    16.7.202120:05
    STT

    Ulkoministeriö on kotiuttanut tänään Syyriasta suomalaisen naisen ja hänen kaksi alle kouluikäistä lastaan. Kaikki kolme ovat Suomen kansalaisia, kertoo ulkoministeriö.

    Kurdiviranomaiset luovuttivat naisen ja hänen lapsensa ulkoministeriön erityisavustajalle Jussi Tannerille keskiviikkona Pohjois-Syyriassa Qamishlissa. Suomeen he palasivat perjantaina.

    Suomen hallitus haluaa palauttaa kaikki suomalaiset lapset Isis-leireiltä niin pian kuin on mahdollista.

    "Olemme pyrkineet kotiuttamaan tämänkin perheen viime syyskuusta lähtien", Tanner kertoo STT:lle.

    Hänen mukaansa lapsia on jäljellä leireillä kymmenkunta. Kaksi kolmasosaa suomalaisista on jo kotiutettu.

    Syyriassa olleiden lasten perusoikeudet voidaan ulkoministeriön mukaan turvata vain kotiuttamalla heidät Suomeen.

    Nyt kotiutetut äiti ja hänen kaksi lastaan siirtyvät seuraavaksi kotimaan viranomaisten piiriin. Tannerin mukaan ulkoministeriön rooli on nyt päättynyt.

    "Kotikunnan sosiaaliviranomaiset ja lastensuojelu ovat mukana, ja keskusrikospoliisi on sanonut, että kaikista tehdään esiselvitykset, onko aihetta varsinaiseen rikostutkintaan Syyriassa tapahtuneista asioista", Tanner kertoo.

    Hän sanoo, ettei hän voi kertoa lasten isästä mitään julkisesti.

    Lapset ja nainen olivat al-Holin leirillä, mistä heidät oli ennen luovutusta siirretty Rojin leiriin Koillis-Syyriaan. Lapset ovat syntyneet terroristijärjestö Isisin kukistuneessa kalifaatissa. Pelkästään heidän kotiuttamisensa ilman äitiä ei ollut mahdollista.

    Syyrian leireillä on yhteensä lähes 62 000 ihmistä. Al-Holissa on noin 59 000 ja pienemmällä Rojin leirillä noin 2 700.

    Ulkoministeriön mukaan Koillis-Syyrian leirit muodostavat edelleen vakavan pitkän aikavälin turvallisuusriskin. Mitä kauemmin lapset ovat leireillä, ilman suojaa ja opetusta, sitä vaikeammaksi väkivaltaisen ääriajattelun ja radikalisaation torjunta käy.

    Artikkelin aiheet
    suomalaisten kotiuttaminen Syyriasta
    Ulkoministeriö
    Jussi Tanner
    Syyria
    Isis
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle