• Viikonlopuksi poutaisempaa säätä – lämpötilat pysyvät tavanomaisissa lukemissa

    Syksyn eteneminen näkyy etenkin öissä, vaikka päivälämpötilat pysyvät edelleen alkusyksyisen lämpiminä. Tänä vuonna syyskuussa ei ole mitattu yhtäkään hellepäivää, eikä tähän ole odotettavissa muutosta.
     Yöpakkaset rajoittuvat Lappiin.
    Yöpakkaset rajoittuvat Lappiin. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Sää
    10.9.202620:30
    Vendi Pelkonen

    Tiistaista alkaen sateita on saatu laajalti koko Suomessa. Ainoastaan Lapissa viime päivät ovat olleet poutaisia ja melko aurinkoisiakin. Useimmilla havaintoasemilla maan keskiosassa on vielä tänään torstaina satanut yli 20 millimetriä päivän aikana.

    Sateisten päivien jälkeen sää muuttuu viikonlopuksi poutaisemmaksi, sillä perjantaina laaja matalapaineen alue siirtyy Suomen itäpuolelle. Heikkoja ja hajanaisia sateita saadaan kuitenkin edelleen paikoin.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Lämpötilan osalta ollaan jo pitkään oltu tavanomaisissa lukemissa. Päivälämpötilat ovat yleisesti 10 ja 18 asteen välillä pilvisyydestä riippuen. Tulevina öinä lämpötilat paikoin viilenevät edellisistä öistä vähäisemmän pilvisyyden vuoksi. Yöpakkaset rajoittuvat Lappiin, mutta myös etelämpänä voidaan mitata hallaa.

    Syyskuussa ei ole toistaiseksi ollut yhtäkään hellepäivää. Keskimäärin syyskuussa mitataan hellettä yhtenä päivänä. Kuitenkin edellisinä vuosina syyskuut ovat olleet melko lämpimiä. Viime vuoden syyskuussa mitattiin neljä hellepäivää, kun taas vuonna 2024 niitä oli jopa kahdeksan.

    Lämpötilassa ei ole lähiaikoina tapahtumassa suuria muutoksia. Hellelukemien todennäköisyys enää tälle vuodelle on hyvin pieni. Tämän hetkisen ennusteen mukaan myös 20 asteen lämpötilat näyttävät olevan melko tiukassa tällä hetkellä.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi
    Tästä pääset MT:n sääpalveluun
    Lisää aiheesta
    • Sateet rummuttavat maata vielä tulevinakin päivinä.

      Sää | Sateita piisaa vielä etenkin torstaina – viikonloppuna on tiedossa hetkellinen poutainen käänne

    • Tyypillisesti ensilumi sataa maan eteläosassa marraskuun aikana, mutta pysyvää lumipeitettä saadaan usein odottaa pidempään.

      Sää | Tällaiselta näyttää syyskuun ja loppuvuoden sää pitkien ennusteiden valossa

    Artikkelin aiheet
    sää
    syksy
    lämpötila
    sade
    helle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita