• Ex-presidentti Trump kiisti oikeudessa uudet syytteet, väitti toimittajille olevansa poliittisen vainon uhri

    Nyt kyseessä olevan oikeusprosessin lisäksi Trumpia vastaan on meneillä muitakin prosesseja.
    Trump on toistuvasti viitannut itseensä kohdistuneisiin rikostutkintoihin poliittisina ajojahteina.
    Trump on toistuvasti viitannut itseensä kohdistuneisiin rikostutkintoihin poliittisina ajojahteina.  Kuva: LEHTIKUVA / AFP
    Uutiset|Politiikka
    4.8.202307:35
    STT

    Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump kiisti häntä vastaan nostetut neljä syytettä torstaina paikallista aikaa pääkaupunki Washingtonissa. Trumpia syytetään muun muassa juonimisesta Yhdysvaltain pettämiseksi.

    Trump puhui toimittajille oikeusistunnon jälkeen Washingtonissa lentokentällä ennen nousuaan lentokoneeseensa. Trump väitti syytteiden olevan poliittisen vastustajan vainoamista.

    "Tämä oli hyvin surullinen päivä Amerikalle. Tämä on sellaisen henkilön vainoamista, joka johtaa hyvin suurilla numeroilla republikaanien esivaaliehdokkuudessa ja johtaa (presidentti Joe) Bidenia paljon”, sanoi Trump viitaten mielipidekyselyihin.

    "Joten jos et pysty voittamaan minua, voit vainota tai nostaa syytteen. Emme saa antaa tämän tapahtua Amerikassa”, sanoi Trump.

    Trump on toistuvasti viitannut itseensä kohdistuneisiin rikostutkintoihin poliittisina ajojahteina.

    Tuomari Moxila Upadhyaya määräsi seuraavan oikeudenistunnon pidettäväksi 28. elokuuta tuomari Tanya Chutkanin edessä.

    "Voin taata kaikille oikeudenmukaisen prosessin ja oikeudenkäynnin”, Upadhaya sanoi.

    Yhdysvaltain oikeusministeriön erikoissyyttäjän Jack Smithin jättämässä syytekirjelmässä on 45 sivua. Trumpia syytetään Yhdysvaltain pettämisen juonimisen lisäksi juonimisesta virallisen menettelyn estämiseksi sekä virallisen menettelyn estämisestä ja tämän yrittämisestä. Kyseisellä virallisella menettelyllä viitataan vuoden 2021 loppiaiseen, jolloin Trumpin kannattajat hyökkäsivät Yhdysvaltain kongressitaloon, kun kongressi oli vahvistamassa Joe Bidenin vaalivoittoa.

    "Juonittelun tarkoituksena oli kumota vuoden 2020 presidentinvaalien lailliset tulokset käyttämällä tietoisesti vääriä väitteitä vaalipetoksista”, syytteissä sanotaan.

    Juoneen epäillään liittyvän myös silloisen varapresidentin Mike Pencen painostaminen hylkäämään valitsijamiesten ääniä kongressin loppiaisen kokoontumisessa. Ensi vuoden presidentinvaaliehdokkuutta Trumpin tavoin tavoitteleva Pence kieltäytyi tuolloin vaatimuksesta.

    Nyt kyseessä olevan oikeusprosessin lisäksi Trumpia vastaan on meneillä muitakin prosesseja.

    Ensi vuoden toukokuussa Trump joutuu oikeuteen Floridassa, jossa häntä syytetään salaisten dokumenttien viemisestä Valkoisesta talosta virkakautensa päätteeksi. Asiakirjoja löytyi, kun hänen kartanoonsa Floridan Mar-A-Lagossa tehtiin kotietsintä.

    Huhtikuussa Trumpille luettiin New Yorkissa syytteet, jotka liittyvät vuoden 2016 presidentinvaalien alla pornonäyttelijä Stormy Danielsille maksettuihin hyssyttelyrahoihin.

    Trump on kiistänyt syyllisyytensä molemmissa tapauksissa.

    Artikkelin aiheet
    Donald Trump
    oikeudenkäynti
    syytteet
    Yhdysvallat
    presidentinvaalit 2020
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa