• OECD-raportti: Maailmantalouden kasvu heikkenee kauppasodan vuoksi – Suomen kasvu hiipuu muun maailman imussa

    Suomea rasittavat ulkomaisen kysynnän hiipuminen ja pula ammattitaitoisista työntekijöistä.
    Synkkiä pilviä maailmantalouteen muodostavat muun muassa Yhdysvaltain ja Kiinan välinen kauppasota sekä brexit. LEHTIKUVA/AFP
    Synkkiä pilviä maailmantalouteen muodostavat muun muassa Yhdysvaltain ja Kiinan välinen kauppasota sekä brexit. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    21.5.201915:30
    STT

    Maailmantalouden kasvu heikkenee tänä vuonna 3,2 prosenttiin kansainvälisen kaupan jännitteiden takia, teollisuusmaiden talousjärjestö OECD ennustaa talouskatsauksessaan. Talous kasvoi globaalisti 3,5 prosenttia viime vuonna.

    Synkät pilvet maailmantalouteen muodostavat muun muassa Yhdysvaltain ja Kiinan välinen kauppasota ja brexit, jotka ovat lisänneet markkinoiden epävarmuutta ja vähentäneet kaupankäyntiä ja investointeja.

    Myös Kiinan talouskasvun hiipuminen heijastunee maailmanmarkkinoille.

    OECD:n mukaan keskuspankkien rahoituspolitiikka on liikkunut kasvua tukevampaan suuntaan ja työmarkkinoilla on imua maailmanlaajuisesti.

    Vuodelle 2020 talousjärjestö povaa hieman kohentuvaa maailmantalouden kasvua. Kasvun uskotaan olevan 3,4 prosenttia.

    OECD peräänkuuluttaa valtioita ottamaan huomioon, että kansantaloudet ovat nykyisessä talousjärjestelmässä riippuvaisia toisistaan. Tästä syystä tarvitaan monitahoisia kauppaneuvotteluja.

    Euroalueen kasvun OECD ennustaa niin ikään heikkenevän. Kun kasvua oli viime vuonna 1,8 prosenttia, on ennuste tälle vuodelle 1,2 prosenttia.

    Euroalueella OECD kiihdyttäisi rakenteellisia uudistuksia, mikäli valtiontalous sen sallii.

    "Valtion tulisi hyödyntää matalaa korkotasoa ja toteuttaa rakenteellisia uudistuksia. Tämä voisi olla ratkaisu nykyisiin heikkouksiin, se voisi lisätä talouden vastustuskykyä ja auttaa pitkän aikavälin kasvua", OECD:n pääekonomisti Laurence Boone sanoo katsauksessa.

    Talousjärjestö ennustaa myös Suomen talouskasvun heikentyvän tulevina vuosina huomattavasti kansainvälisen kasvun painamana. Vientivetoinen talous kärsii maailmantalouden epävarmasta tilanteesta ja ulkomaisen kysynnän hiipumisesta.

    Suomen talouden haasteena on myös työmarkkinatilanne, jossa on jatkuvaa pulaa ammattitaitoisista työntekijöistä. Tämän lisäksi työikäisten määrä vähenee Suomessa jatkuvasti.

    OECD pitää tärkeänä, että Suomi saa rakenteelliset työttömyysongelmat ratkaistua.

    Artikkelin aiheet
    OECD
    maailmantalouden kasvu
    Suomen talous
    kauppasota
    työmarkkinat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria