• Lukijalta: "Eikös koulun tehtävä ole kehittää ihmistä omilla aivoillaan ajattelevaksi? Siinä laitos on melkoisen epäonnistunut"

    "Merkittävimpinä syinä koulun alennustilaan näen digitalisaation ylivallan ja ainaisen uudistusvimman."
    "Vanhemmat tulee saattaa takaisin koulun arkeen toimivaltaisen johtokunnan muodossa."
    "Vanhemmat tulee saattaa takaisin koulun arkeen toimivaltaisen johtokunnan muodossa." Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    14.3.202011:00
    MT toimitus

    Seurasin aitiopaikalta varusmieskouluttajana nuorisoa 1970-luvun puolesta välistä 2000-luvun alkuun. Nuorissa näin selkeän muutoksen, joka ei ollut kaikilta osin positiivinen.

    Raastavinta oli nähdä persoonallisuuksien lähes häviäminen ja laitostumisen lisääntyminen. Myös joukon jatkeena mitä erilaisimpiin typeryyksiin mukaanmeno lisääntyi.

    Laitostumisen näen opituksi olotilaksi – niin samankaltaisena se esiintyi – koulu pääosassa. Passiivisuuden lisääntymiseen liittyy usein myös oman itsensä löytymättä jääminen.

    Eikös koululaitoksen tehtävä ole kehittää ihmistä omilla aivoillaan ajattelevaksi, omia persoonallisia ominaisuuksiaan kehittäväksi yksilöksi? Siinä laitos on melkoisen epäonnistunut, tuottaen pääosin ”bulkkia”.

    Merkittävimpinä syinä koulun alennustilaan näen digitalisaation ylivallan ja ainaisen uudistusvimman. Digin tuomaa muutosta ihaillaan kritiikittömästi ”kuin pikkuvauva varpaitaan”.

    Digin myyntimiehet ovat ottaneen siis pedagogiikassa ylivallan, kokonaisnäkemyksellisten kasvattajien sijaan. Koulussa pitäisi mennä askelia taaksepäin, tuttuun ja turvalliseen.

    Ei ole mitään järkeä mennä muuttamaan sitä, mikä on toiminut vuosikymmeniä. Ei ole myöskään järkevää korjata sitä, mikä ei ole rikki.

    Vanhemmat tulee saattaa takaisin koulun arkeen toimivaltaisen johtokunnan muodossa. Meillä kaikilla aikuisilla, omilla aivoillaan ajattelevilla pitäisi olla ymmärrys siitä, kuinka ihminen kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi.

    Kirkkain ymmärrys pitäisi olla Opetushallituksessa, erityisesti pääjohtaja O-P Heinosella. Nyt se näyttää olevan jossain muualla.

    Ossi Aisamaa

    Inkeroinen

    Kaikki MT:n mielipidekirjoitukset

    Artikkelin aiheet
    koulutusjärjestelmä
    digitalisaatio
    pedagogiikka
    Opetushallitus
    mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria