• Näin Bernerin liikenneuudistus vaikuttaisi traktoreihin

    Päätökset tieyhtiöstä ja käyttömaksuista on tarkoitus tehdä hallituksen kehysriihessä keväällä.
    Dieselin verotusta aiotaan keventää.
    Dieselin verotusta aiotaan keventää. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    23.1.201720:26
    Terhi Pape-Mustonen & Niklas Holmberg

    MT:n lukija pyysi lehteä selvittämään, miten viestintä- ja liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) kiistelty esitys uusista liikennemaksuista vaikuttaisivat traktoreihin.

    Esityksessä todetaan, että "mopot, mopoautot ja muun muassa traktorit ehdotetaan jätettäviksi maksujen ulkopuolelle". Traktoreille ei siis määrättäisi teiden käyttömaksua, joka olisi keskimäärin 500—600 euroa per ajoneuvo esimerkiksi autoille.

    Polttoaineveroa aiotaan keventää 200 miljoonalla eurolla. Traktorit käyttävät maataloustöissä kevyttä polttoöljyä, jota käytetään myös esimerkiksi lämmittämisessä.

    On siis epätodennäköistä, että sen verotusta kevennettäisiin. Sen sijaan dieselin verotusta todennäköisesti kevennetään. Sitä käytetään traktoreissa urakoinnissa esimerkiksi tietyömailla.

    Esitys ei siis juuri vaikuta traktoreihin.

    Kuorma-autojen käyttömaksu olisi samansuuruinen kuin nykyinen käyttövoimavero. Polttoaineveron alennuksen myötä raskas liikenne hyötyisi uudistuksesta noin 50 miljoonaa euroa.

    Päätökset tieyhtiöstä ja käyttömaksuista on tarkoitus tehdä hallituksen kehysriihessä keväällä. Lakiehdotukset tulisivat eduskuntaan syksyllä ja uusi yhtiö aloittaisi toimintansa ensi vuoden alusta.

    Lue lisää:

    Bernerin esittämä käyttömaksu 87–1811 euroa vuodessa, raskaalle liikenteelle 50 miljoonan helpotus

    Kommentti: Köyhät maksavat autoveron poiston

    MTK tukee autoveron poistoa, käyttömaksuissa huomioitava maaseudun asukkaat

    Bernerin esitys iskisi kovaa autoliikkeisiin: "Voi käydä niin, että aamulla herätessä on miljoona euroa köyhempi"

    Kommentti: Autoveroalen maksajiksi suunniteltiin jo alun perin veneilijöitä ja moottoripyöräilijöitä

    "Teille voi nousta puomeja", kilometrimaksu ohjaisi liikennettä kuntien ja yksityisten teille

    Artikkelin aiheet
    liikenneuudistus
    traktorit
    liikennemaksut
    Anne Berner
    polttoainevero
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria