• SDP avaa vaalikampanjansa – tavoitteena nostaa työllisyysaste muiden Pohjoismaiden tasolle

    SDP avaa vaalikampanjansa helsinkiläishotelli Clarionissa aamupäivällä. Puolueen iskulause kevään eduskuntavaaleihin on "Rohkeutta olla sinun puolellasi". Puolue pyrkii vahvistamaan julkista taloutta ennen kaikkea työllisyyttä vahvistamalla.
    SDP pyrkii vahvistamaan julkista taloutta ennen kaikkea työllisyyttä vahvistamalla. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.
    SDP pyrkii vahvistamaan julkista taloutta ennen kaikkea työllisyyttä vahvistamalla. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.  
    Uutiset|Politiikka
    4.2.202311:16
    STT

    SDP:n välitavoite on 80 prosentin työllisyysaste, joka veisi puolueen mukaan Suomen muiden Pohjoismaiden tasolle.

    ”Pidemmän aikavälin tavoitteen on oltava täystyöllisyys, eli tilanne, jossa työttömyysaste on selvästi alle 5 prosenttia”, SDP:n vaaliohjelmassa todetaan.

    SDP kertoi jo aiemmin viikolla tavoitteestaan, jonka mukaan yli 60 prosenttia nuorista tulee olla korkeakoulutettuja 2030-luvulla.

    Ohjelmassa SDP esittää myös vuoden 2016 kiky-sopimuksen viimeisten rippeiden perumista. SDP haluaa palauttaa työntekijöille siirretyt sosiaalivakuutusmaksut työnantajien vastuulle. Puolueen mukaan talouskasvun tulosten pitää jakautua oikeudenmukaisemmin, minkä takia nyt tulisi perua viimeisetkin jäänteet Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana solmitusta kiky-sopimuksesta.

    Saman tavoitteen on äskettäin esittänyt Teollisuusliitto.

    SDP julkistaa vaaliohjelmansa hilpeissä tunnelmissa. Puolue nousi perussuomalaisten ohi toiseksi suosituimmaksi puolueeksi Ylen torstaina julkaistussa kannatusmittauksessa. SDP:tä äänestäisi nyt 19,1 prosenttia vastaajista.

    Artikkelin aiheet
    SDP
    vaalikampanja
    työllisyys
    eduskuntavaalit
    Pohjoismaat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa