• Kempeleessä parhaat digiyritykset – naiset peittoavat miehet

    Vähittäiskauppa osaa parhaat digikiemurat siinä missä metsätalous ja puunkorjuu vasta räpiköivät. Naisten johtamissa yrityksissä digitalisaatio on miesten luotsaamia yrityksiä paremmin hallussa.
    Ruuanmyynti siirtyy enenevässä määrin verkkoon.
    Ruuanmyynti siirtyy enenevässä määrin verkkoon. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset
    13.10.201521:40
    Maija Ala-Siurua

    Pohjois-Pohjanmaalla Kempeleessä sijaitsevat yritykset osaavat hyödyntää digitalisaation suomia mahdollisuuksia kaikkein parhaiten ja naantalilaiset yritykset huonoiten.

    "Kempeleen alueen yrityksillä oli verkkosivuillaan erityisen paljon edistyksellisiä analytiikka-, mainonta- ja markkinointiratkaisuja", kertoo Mikko Honkanen digitutkimuksen tehneestä Vainusta.

    "Digitaalinen asiakaspalvelu ja verkko-ostaminen oli tehty mahdolliseksi huomattavasti paremmin kuin keskimääräisen paikkakunnan yrityksissä."

    Honkanen arvioi kempeleläisten yritysten menestyksen syyksi sitä, että alueelle on keskittynyt useita teknologia-alan yrityksiä.

    Naantali tipahti häntäpäähän, koska alueen yritykset käyttivät huomattavan vähän edistyksellisiä työkaluja ja verkkoliiketoimintaan oli panostettu vähän.

    Vainu tutki yli 40 000 suomalaista yritystä ja niiden kyvykkyyttä hyödyntää digitaalista liiketoimintaa. Yrityksille annettiin pisteitä muun muassa aktiivisesta läsnäolosta sosiaalisessa mediassa ja edistyksellisten analytiikka- ja mainontatyökalujen käytöstä.

    Metsätalous häntäpäässä, vähittäiskauppa kärkisijoilla

    Toimialoittain tarkasteltuna metsätalous ja puunkorjuu, sosiaalihuollon laitospalvelut sekä metallituotteiden valmistus eivät ole osanneet hyödyntää digitalisaatiota.

    "Näidenkin yritysten kotisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa on kävijöitä joka päivä. Heitä voisi palvella esimerkiksi reaaliaikaisella chatilla tai tarjoamalla kanta-asiakkaille mahdollisuus verkko-ostosten tekoon", Honkanen vinkkaa.

    Mallia voisi ottaa parhaista digitoimialoista: työllistämistoiminta ja vähittäiskauppa. Ne ovat aktiivisia somessa, käyttävät verkkosivustojen analytiikkaa ja osaavat kohdentaa mainontaa oikein.

    Suomi niukasti Ruotsin edellä

    Vainun tutkimuksesta selvisi, että naisten johtamat yritykset ovat digitaalisessa valmiudessa hieman edellä miestoimitusjohtajien luotsaamia yrityksiä.

    Maakohtaisessa vertailussa Suomi nousee niukasti Ruotsin ohi. Ero on erittäin pieni ja vertailtaessa eri toimialoja, maaottelun voitto menee miltei vuorotellen Suomelle ja Ruotsille.

     

    Korjattu ke 14.10. klo 7:28. Mikko Honkasen sukunimi.

    Artikkelin aiheet
    digitalisaatio
    Kempele
    naisten johtamat yritykset
    Vainu
    Suomi vs Ruotsi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria