• Karjalainen: Viina tappaa entistä harvemmin

    Alkoholikuolemien määrä on kääntynyt Suomessa selvään laskuun.
    Alkoholin kulutus ja alkoholikuolemat ovat vähentyneet.
    Alkoholin kulutus ja alkoholikuolemat ovat vähentyneet. Kuva: LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI
    Uutiset
    29.3.201713:15
    STT

    Alkoholikuolemien määrä on kääntynyt Suomessa selvään laskuun, kertoo sanomalehti Karjalainen. Alkoholiperäisiin sairauksiin tai tapaturmaiseen alkoholimyrkytykseen kuolleita on nykyisin noin 75 prosenttia pahimpien vuosien määrästä.

    Tuoreimmat tilastot ovat vuodelta 2015, jolloin viinan laskettiin tappaneen noin 1 300 miestä ja lähes 400 naista.

    Alkoholikuolemien määrä kasvoi jyrkästi liki koko 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen. Vuonna 2008 se kääntyi lievään laskuun. Viime vuosina väheneminen on nopeutunut.

    Vuonna 2008 myös alkoholin kulutusmäärät lähtivät laskuun. Syynä pidetään pitkälti hinnannousua, joka johtui veron kiristyksestä.

    Jos alkoholin hinta nyt alenee ja saatavuus paranee, myönteinen kehitys saattaa katketa, arvioi tutkijatohtori Lasse Tarkiainen Helsingin yliopistosta.

    Artikkelin aiheet
    alkoholikuolemat
    alkoholin kulutus
    verotus
    tilastot
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena