
Kotitalousvähennystä saa ensi vuonna teetetyistä töistä vähemmän kuin tänä vuonna. Jatkossa vähennys on 1 600 euroa eikä kotitalous-, hoiva- ja hoitotyöstä saa enää korotettua vähennystä. Omavastuuosuus kasvaa 150 euroon.
Vain öljylämmityksestä luopumisen vähennys pysyy 3 500 eurossa.
Hyvinvointiala Hali ry:hyn ei ole toistaiseksi tullut tietoa palveluiden perumisesta, ja samaa sanovat maakuntien yrittäjät MT:n soittokierroksella.
”Yrityksiin ja arvonlisäverottomiin palveluihin muutos ei tule vaikuttamaan, mutta ne, joihin vaikuttaa, ovat lapsiperheet. He ovat muutenkin tiukoilla ja tarvitsisivat siivousapua oman jaksamisensa takia”, sanoo yrittäjä Heidi Määttä kajaanilaisesta Siivouspalvelut Helena ja tytöt -yrityksestä.
Noin 40 lapsiperheasiakkaasta muutama on irtisanonut sopimuksen.
”He eivät ole maininneet suoraan kotitalousvähennystä, vaan puhuneet yleisesti kustannuksista.”
Lapsiperheissä siivotaan yleensä kerran tai kaksi kuukaudessa. Kertakäynti maksaa noin 170 euroa kuukaudessa eli reilun 2 000 euron vuosikulu ylittää vähennyksen uuden enimmäismäärän.
Isommat irtisanomismäärät vaikuttaisivat yrityksen toimintaan, Määttä sanoo. Työntekijöinä on nyt kuusi täysi- ja kaksi osa-aikaista sekä kaksi yrittäjää.
Vakituisia yksityisasiakkaita on parisataa, satunnaisia vajaat sata ja lisäksi kerran vuodessa ikkunanpesun teettävät. Yrityksiä on 40.
Lapsiperheiden ohella siivousta tarvitsevat ikäihmiset. Määttä arvelee veromuutoksen ehkä harventavan siivouskertoja, mutta ei Iopettavan niitä.
Arvonlisäverotonta siivousta saavat yli 75-vuotiaat ja osa asiakkaista heikon toimintakykynsä vuoksi.
”Näätä hakeutuu lämpimään yläpohjaan köllöttelemään ja tekee sinne usein oman huussinsakin. Joskus ulosteet ovat valuneet katosta läpi.” Vesa Rajavuori
Veromuutos ei ole näkynyt toistaiseksi sysmäläisessä Vesan rakennus ja maalaus -yrityksessä.
”Ensi vuoden töitä ei ole oikeastaan peruttu, sillä meillä on täällä maalla muutenkin hiljaista talvisin ja aina vain hiljaisemmaksi käy”, sanoo yrittäjä Vesa Rajavuori.

”Voi olla, etteivät ihmiset ole vielä heränneet joulusesonkiin ja siihen, että pitäisi tapetoida ja maalata. Toinen sesonki on yleensä ennen juhannusta, johon herätään ennen pääsäistä.”
Aiempina vuosina asiakas on saattanut toivoa isompien töiden jaksottamista vuodenvaihteen kahta puolta, jotta saa vähennyksen molemmilta vuosilta. Nyt ei sellaista ole kysytty.
Rajavuoren päätyöllistäjiä ovat mökkien remontit, terassit ja vesikatot. Vesikattojen saneerauksia ovat teettäneet tänä syksynä erityisesti näätätuhot, sillä näätiä ollut tänä kesänä enemmän kuin ennen, erityisesti järvenrantamökeissä.
”Kun näätä pesiytyy, menee koko yläkerta uusiksi. Se hakeutuu lämpimään yläpohjaan köllöttelemään ja tekee sinne usein oman huussinsakin. Joskus ulosteet ovat valuneet katosta läpi.”
Rajavuorella oli viime kesänä 18 työntekijää, nyt enää 12 ja osa on aina lomautettu vuodenvaihteen tienoilla. Ihmiset säästävät ja tekevät itse, ja alan ammattilaisia on paljon tarjolla.
Minua huolettaa ikäihmisten ja pienyritysten tilanne, kun julkisen palvelun kriteerit kiristyvät eikä palveluseteleitä saa. Kati Mäkelä
”Talven lumitöitä ovat ensi vuodelle tilanneet yksityiset entiseen malliin, eikä peruutuksia ole tullut”, kertoo joutsalaisen Jokita Oy:n yrittäjä Tarja Toivonen. Yritys tarjoaa kiinteistö-, turvallisuus- ja hoivapalveluita.
Myöskään hoivatyössä verovähennyksen supistuminen ei näy, sillä lääkkeidenjako, ulkoilutukset ja kauppakäynnit maksetaan usein palvelusetelillä.
Hyvin huolissaan tilanteesta on 6 700 työntekijän ja 100 miljoonan euron liikevaihdon Onni-konsernin liiketoimintajohtaja Kati Mäkelä. Yritys tarjoaa kotiin hoitoapua, siivousta ynnä muuta ympäri maan.
”Meille ei ole ainakaan vielä tullut sopimusten irtisanomisia. Mutta minua huolettaa ikäihmisten ja pienyritysten tilanne, kun julkisen palvelun kriteerit kiristyvät eikä palveluseteleitä saa. Avuntarvitsijat ajetaan ikävään tilanteeseen.”
Osa ostaa suihkutukset, kylvetykset ja ulkoiluavun itse – tai puree hammasta ja ostaa.
Tunnin kylvetys maksaa noin 50 euroa, kattavampi palvelu lääkehoitoineen yli 1 000 euroa kuukaudessa.
Lapsiperheet hankkivat Onnilta eniten kotisiivousta ja lastenhoitoa. Tyypillinen parin–kolmen tunnin siivous kahdesti kuussa maksaa 200–300 euroa kuukaudessa eli hipoisi vuositasolla nykyistäkin maksimimäärää.
”Heikennykset kohdistuvat erityisesti yhden vanhemman perheisiin, mikä entisestään haastaa yksinhuoltajaperheiden taloutta ja arkea.”