

Tänä vuonna eduskunnan jättänyt konkaripoliitikko Matti Vanhanen löysi mielenkiintoisen vieraslajin mökkilomallaan. Vanhanen oli puolisonsa kanssa nostamassa verkkoja Rauman pohjoispuolella, kunnes ihmetys valtasi venekunnan. Verkoista nousi kaksi litteää taskurapua.
”Verkot olivat parin metrin syvyydessä. Ravut olivat kiivenneet verkkoa pitkin puoliväliin asti.”, Vanhanen kertoo.
Aikansa rapuja tutkittuaan venekunnalle selvisi, mistä oli oikein kyse.
”Tarkemman lajinmäärityksen kautta päädyttiin siihen, että kyseessä on liejutaskurapu”, Vanhanen kommentoi löytöä.

Mutta mikä oli rapujen kohtalo?
”Ne tapettiin. Kyseessä on haitallinen vieraslaji, jota ei saa levittää tai palauttaa luontoon takaisin. Loppujen lopuksi taistelu näitä vastaan voi olla kuitenkin aika toivotonta.”
Vanhanen kertoo, että suhtautuu huolestuneesti haitallisten vieraslajien leviämiseen. Erityisesti tahallaan vesistöihin levitetyt eliöt ja maalle siirretyt kasvit harmittavat häntä.
”Jokaisen pitäisi pitää huolta omasta ympäristöstään.”
Vanhasen kalareissun saldoksi eivät jäänet ainoastaan erikoiset ravut. Verkoista nousi myös liuta hyvän kokoisia ahvenia.
”Kohta ruvetaan savustamaan”, Vanhanen sanoo tyytyväisenä.
Kysyttäessä kalastusharrastuksesta konkaripoliitikko vastaa nauraen: ”En voi sanoa itseäni kovaksi kalamieheksi, mutta puoliso vie aina mökillä matkassaan kalalle.”

Vieraslajit.fi-sivuston mukaan liejutaskurapu on levinnyt Itämerelle Pohjois-Amerikasta laivojen mukana. Ensimmäinen havainto lajista tehtiin Naantalista vuonna 2009. Sittemmin lajia on tavattu Rauman ja Hangon välisellä merialueella ja myös Ahvenanmaalla.
Rapu on pienikoinen ja pyöreähkön muotoinen. Se on kaikkiruokainen ja syö muun muassa äyriäisiä, kotiloita, simpukoita, erilaisia matoja ja jopa pieniä kalojakin. Juuri kaikkiruokaisuutensa vuoksi laji nähdään hyvin haitalliseksi Suomen alkuperäiselle luonnolle.
Rapu voi myös tukkia vedenottamoita ja häiritä kalastusta esimerkiksi syömällä kaloja verkoista. Lajista on tässä vaiheessa todennäköisesti mahdotonta päästä enää eroon Suomen vesissä.