• Luopumistuella oleva saa marjastaa myös myyntiin

    Uutiset
    10.9.201216:00
    MT toimitus

    Nimimerkki ”Jokamiehenoikeusko” kysyi (MT 31.8.), miksi ammattimainen metsästäminen, marjastaminen ja sienestäminen on kielletty luopumistuella olevilta.

    Kysymys on hyvä ja oikeutettu, kun samaan aikaan tiedetään, että ulkomaalaisista poimijoista huolimatta suurin osa marja- ja sienisadosta jää metsään mätänemään. Lisäksi marjojen kerääminen kaupallisiinkin tarkoituksiin on Suomessa säädetty verovapaaksi, jotta metsien luonnonvarat tulisivat paremmin hyödynnetyiksi.

    Maatilojen sukupolvenvaihdoksia edistävä luopumistukilaki kirjoitetaan Suomessa, mutta Suomen liityttyä Euroopan unioniin luopumistukijärjestelmä on sopeutettu yhteisön lainsäädäntöön, vaikka kyse onkin puhtaasti kansallisesta ja kansallisesti rahoitettavasta järjestelmästä.

    EU-säännöksissä maatalouden harjoittamiseksi katsotaan muun muassa ammattimainen marjastaminen. Muualla Euroopassa ei ole samanlaisia jokamiehenoikeuksia kuin Suomessa, minkä vuoksi marjojen välittäminen myyntiin on muualla Euroopassa käytännössä ammatin harjoittamista.

    Luopumistukijärjestelmässä säännöstä tulkitaan nimenomaan ammattimaisuuden kautta.

    Luopumistuella oleva ahkera marjastaja saa kerätä marjoja itselleen ja myös myydä itse keräämiään marjoja eteenpäin. Ammattimaiseksi toiminnan katsotaan muuttuvan vasta sitten, jos luopuja myy omien marjojensa lisäksi myös muiden poimimia marjoja eteenpäin eli pyörittää marjabisnestä.

    Luopumistuki- ja EU-säädöksistä huolimatta marjoja ja sieniä voi siis puhtaalla omallatunnolla edelleenkin kerätä ja saada samalla hyvää mieltä ja kuntoa luonnossa liikkumisesta.

    Risto Syvälä

    eläkeyksikön päällikkö

    Maatalousyrittäjien eläkelaitos

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    luopumistuki
    marjastus
    jokamiehenoikeus
    Maatalousyrittäjien eläkelaitos
    EU-säännöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria