• Perjantain MT jaetaan maanantaina

    Uutiset
    16.9.201516:00
    Henrik Hohteri

    Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n osallistuminen palkansaajien mielenilmaukseen pysäyttää todennäköisesti postinkulun perjantaina.

    Kaikki postin toiminnot lukuun ottamatta sanomalehtien varhaisjakelua keskeytyvät perjantaina klo 06:n ja 18:n väliseksi ajaksi.

    Työnseisaus estää pääosin MT:n jakelun. Lehti ilmestyy perjantaina vain sähköisesti. Painettu lehti jaetaan jälkikäteen maanantain postin mukana.

    MT:n näköislehti ja muut sähköiset palvelut avataan viikonlopun ajaksi vapaasti käytettäväksi ilman sisäänkirjautumista.

    PAU perustelee toimiaan sillä, ettei se hyväksy hallituksen päätöstä puuttua työnantajien ja työntekijöiden sopimisoikeuteen.

    ”Hallituksen yksipuolisen yhteiskuntasopimuksen tulos on katastrofaalinen. Jäsenemme työskentelevät matalapalkka-aloilla, joihin hallituksen leikkaukset iskevät todella kipeästi”, PAUn puheenjohtaja Heidi Nieminen toteaa järjestön tiedotteessa.

    Henrik Schäfer

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    postilakko
    palkansaajien mielenilmaus
    MT
    PAU
    työnseisaus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria