• "Onko valtion tehtävä tukea Helsinkiin muuttamista?", paisuvat asumistuet ajavat ihmisiä kaupunkeihin

    Pelkästään Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla asuvat saivat asumistukia yli 450 miljoonaa euroa.
    Kaupungistuminen on helppo tapa lisätä tuottavuutta, kuuluu EK:n ekonomistin neuvo.
    Kaupungistuminen on helppo tapa lisätä tuottavuutta, kuuluu EK:n ekonomistin neuvo. 
    Uutiset
    30.9.201610:00
    MT toimitus

    Kelan maksamien asumistukien kokonaismäärä on kymmenen viime vuoden aikana lähes kaksinkertaistunut.

    Tänä vuonna tukisumma nousee lähes 1,9 miljardiin, jos tahti jatkuu vuoden loppuun asti samana kuin tammi–elokuussa.

    Turun yliopiston akatemiatutkijan Elias Oikarisen mielestä asumistuki edistää ihmisten keskittymistä suuriin kaupunkeihin.

    "Sen myötä yhä useammalla on varaa muuttaa kalliimmille alueille. Alueellinen keskittymiskehitys on asumistuen myötä voimakkaampaa, kuin se olisi ilman tukea."

    Taloustieteen professorin Matti Virénin mielestä nykyisen asumistukijärjestelmän suurin ongelma on tukien painottuminen pääkaupunkiseudulle.

    "Pääkaupungilla on vetovoimaa, mutta onko valtion tehtävä tukea verovaroin ihmisten muuttamista sinne?"

    Hänen mielestään yksi tapa hillitä menojen kasvua olisi sitoa asumistuen normivuokrat ja korotukset koko maan kehitykseen.

    Artikkelin aiheet
    asumistuki
    Helsinki
    Kela
    asuminen
    pääkaupunkiseutu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria