• Lännen Media: Poliisi tutkii Kiuruveden hoivakodin koronakuolemia taloudellisen hyödyn tavoitteluun liittyvinä laiminlyönteinä

    Itä-Suomen poliisilaitoksen talousrikosyksikkö tutkii kuolemia muun muassa kuolemantuottamuksina.
    Uutiset
    21.10.202009:39
    STT

    Poliisi tutkii, pääsikö koronavirus leviämään Kiuruvedellä sijaitsevassa Attendon hoivakodissa keväällä taloudellisen hyödyn tavoitteluun liittyvien laiminlyöntien takia, kertoo Lännen Media (LM).

    Itä-Suomen poliisilaitoksen talousrikosyksikkö tutkii Attendon hoivakodin koronakuolemia muun muassa kuolemantuottamuksina.

    Attendon Kiuruvedellä sijaitsevassa ikäihmisille tarkoitetussa Kallionsydän-hoivakodissa kuoli keväällä yhdeksän asukasta ennen kuin hoivakodin toimintavastuu siirtyi Ylä-Savon sote-kuntayhtymälle. Yhteensä ainakin 12 hoivakodin asukasta kuoli koronavirukseen kevään aikana.

    Taloudellinen hyöty voisi käytännössä tarkoittaa esimerkiksi toimintaan osoitettuja puutteellisia resursseja, LM kertoo.

    Epäiltyjen määrä on poliisin mukaan pitkälti yli toistakymmentä. Attendon mukaan poliisi on kuullut joitakin sen työntekijöitä rikoksesta epäiltyinä.

    Attendon toimitusjohtaja Virpi Holmqvist sanoo Lännen Medialle, ettei hänellä ei ole tiedossa seikkoja, joiden perusteella Attendo olisi voinut saada taloudellista hyötyä tapauksessa.

    Poliisi aloitti esitutkinnan hoivakodin koronakuolemista toukokuussa. Esitutkinta valmistunee vuoden loppuun mennessä, poliisi arvioi LM:lle.

    Artikkelin aiheet
    Attendo
    Kiuruvesi
    koronavirus
    hoivakoti
    poliisitutkinta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria