• Isku investoi Lahteen yli 20 miljoonaa

    Investointi mahdollistaa liikevaihdon kaksinkertaistamisen.
    Isku investoi kotimaiseen tuotantoon.
    Isku investoi kotimaiseen tuotantoon. Kuva: ISKU
    Uutiset
    9.2.201621:30
    Terhi Pape-Mustonen

    Lahtelainen huonekaluvalmistaja Isku investoi tänä vuonna yli 20 miljoonaa euroa Lahden tehtaaseensa. Perheyritys uudistaa myös yritysilmettään.

    "Olemme tarkoituksella vetäneet kotiinpäin ja myyneet ulkomaiset tuotantoyksiköt pois. Haluamme pitää Suomen puolta ja nyt on hyvä aika investoida", Isku-yhtymän toimitusjohtaja Arto Tiitinen kertoo.

    Koko yrityksen tuotanto keskittyy Lahden tehtaalle. Komponentit liikkuvat uudessa tehtaassa linjoja pitkin.

    "Säästä näkyy esimerkiksi siinä, että meillä on nyt 100 trukkia siirtelemässä tavaroita paikasta toiseen. Vuoden lopussa niitä on enää viisi", Iskun tuotantojohtaja Mika Tyrväinen kertoo.

    Iskun liikevaihto on nyt 135 miljoonaa euroa. Investoinnit tehtaalla mahdollistavat liikevaihdon kaksinkertaistamisen.

    Artikkelin aiheet
    Isku
    Lahti
    investointi
    huonekaluteollisuus
    tehdaslaajennus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria