• Yle: Hylkeenraatojen säilyttäminen rysässä ei ollut rikos

    Rajavartiolaitoksen tutkinnanjohtajan mukaan kalastaja hävitti hylkeenruhot asianmukaisesti.
    Uutiset
    25.6.201819:20
    Aapo Laakso

    Haminanlahdella nousi huhtikuussa pintaan rysä, jossa oli kolme kuollutta hyljettä ja kymmenkunta kuollutta kalaa. Rajavartiolaitos aloitti tapauksesta esitutkinnan kalastusrikoksen nimikkeellä, sillä oli epäilys, ettei pyydystä oltaisi koettu tarpeeksi usein.

    Kalastaja kertoi tuolloin Yleisradiolle, että hän oli kokenut rysän viimeksi helmikuussa, eikä hänellä ollut hylkeenruhoille muuta paikkaa, joten hän jätti ruhot rysään.

    Nyt rikosepäily on todettu aiheettomaksi.

    "Tutkinnassa ei ole ilmennyt, että hylkeiden meneminen pyydykseen ja sinne kuoleminen olisi ollut seurausta kielletystä menettelystä. Kalastaja poisti hylkeet rysästä ja hävitti hylkeiden ruhot paikallisen ympäristötarkastajan ohjeiden mukaisesti" kertoo tutkinnanjohtaja Juho Sillanpää Yleisradiolle.

    Kyseessä on verrattain harvinainen rikosepäily, sillä Rajavartiolaitos saa vuodessa keskimäärin yhden epäilyn kalastusrikoksesta.

    Asiasta ensimmäisenä uutisoi Yleisradio.

    Artikkelin aiheet
    hylkeet
    kalastus
    Rajavartiolaitos
    Hamina
    ympäristörikos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle