• Päättäväinen hallitus manataan vielä

    Uutiset
    11.5.201516:00
    MT toimitus

    Mennyt hallitus oli päättämättömyydessään hyvä kansalaisille, vaikka monet tahot hallitusta moittivatkin. Ihan turhaan. On ollut kovin mukavaa, kun ei rohjettu päättää eli puuttua kovemmalla kädellä kansalaisten saavuttamiin etuuksiin.

    Ettei lopullisesti ajauduttaisi kreikkalaisten tielle, tulevan hallituksen on pakko päättää ja kunnolla. Mistäpä muualta säästöt otettaisiin kuin kansan leveästä selkänahasta.

    Ei muutaman henkilön käsittävällä hallituksella ole lompsassa seteleitä valtion ylläpitoon. Eikä edes 200-paikkaisella eduskunnalla. Liksa juoksee miljoonapäiseltä kansalta sekä vuolaana velkavirtana rahoittajilta.

    Vaalituloksessa myös näkyy osa katteetonta toivoa; jospa hevosia vaihtamalla päästäisiin pelkällä säikähdyksellä. Turha toivo.

    Hokkus pokkus -tempuilla, rahaa taskusta taskuun siirtelemällä ei kania korvista nostella. Silinterihattu on ihan oikeasti reikäinen, vuotaa joka kulmalta kuin vanha vene.

    Kansalaiset tulevat vielä manaamaan vaalien voittajat ja päättäväisen hallituksen, sillä nyt on viimeiset hetket alkaa leikata sitä, tätä ja tuota. Suloinen kosto häämöttääkin jo seuraavissa vaaleissa.

    Ihmiset eivät vieläkään täysin ymmärrä ja sisäistä, hyväksymisestä puhumattakaan, että heidän korkea elintasonsa tulee laskemaan. Että on keskityttävä enemmän toimeentuloon ja vaatimattomuus on edelleen kaunista.

    Vielä tässäkin velka- ja työttömyystilanteessa tavalliset

    ihmiset kantavat liikenevät euronsa työllistämään globaalimaailmaa. Suhteetonta maailman pelastamista pieneltä maalta. Katastrofiapu on eri asia.

    Ei välttämättömyyksiin kuuluva löysä klappi sopii napsaista veroina pois, vaikka globalismin häkä onkin sekoittanut päät. Pese paitaa, työllistä suomalaista, anna toimeentuloa toverillesi. Sanojen sijaan edes hiven konkretiaa ja isänmaallisuutta kehiin.

    Nyt tässä odotellaan evät

    levällään hyvää eli päättäväisesti päällekäyvää hallitusta, joka tuosta noin korjaa tilanteen. Kunhan ei ota minun selkänahastani.

    Arvi Pöyhönen

    Suonenjoki

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Suomen hallitus
    vaalit
    talous
    velka
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle