• Neuromaanivuoden kaunein kirja

    Uutiset
    15.3.201315:00
    STT

    Suomen kirjataiteen komitea on palkinnut Jaakko Yli-Juonikkaan romaanin Neuromaani arvonimellä Kirjataiteen vuoden kaunein kirja. Teoksen graafinen suunnittelija on Markus Pyörälä.

    Pyörälä sai tunnustuspalkinnon vuoden kauneimmasta kirjasta myös vuosi sitten. Tuolloin voittoisa kirja oli Harry Salmenniemen runoteos Runojä, jonka graafisesta suunnittelusta Pyörälä myös vastasi.

    Komitea jakoi torstaina myös Kirjataiteen kaunis kirja -tunnustuspalkinnon yhteensä 24 kirjalle tai kirjasarjalle. Lisäksi palkittiin kymmenen onnistuneinta kirjankantta.

    Kauniimmiksi valittuihin kirjoihin voi tutustua Helsingin Kansalliskirjastossa Suomen ja Viron kauneimmat kirjat 2012 -näyttelyssä, joka on avoinna toukokuun 23. päivään asti.

    STT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Jaakko Yli-Juonikas
    Neuromaani
    kirjataide
    palkinnot
    Markus Pyörälä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria