• Suomalaiset työskentelevät huomattavasti muita pohjoismaalaisia vähemmän

    Työttömyystaso on Suomessa korkea hankitun koulutuksen määrästä riippumatta.
    Työllistymisen ongelmat ovat osaksi tilapäisiä ja osaksi rakenteellisia.
    Työllistymisen ongelmat ovat osaksi tilapäisiä ja osaksi rakenteellisia. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    18.2.201611:38
    Terhi Pape-Mustonen

    Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan raportin mukaan suomalaiset tekevät huomattavasti muita pohjoismaalaisia vähemmän töitä. Etlan tutkimuspäällikkö Antti Kauhanen ja toimitusjohtaja Vesa Vihriälä toteavat, että osallistumis- ja työllisyysaste on Suomessa alhainen ja työttömyystaso korkea muihin Pohjoismaihin verrattuna kaikilla koulutusasteilla.

    Sekä koko- että osa-aikaiset tekevät Suomessa vähemmän työtunteja vuodessa kuin muissa Pohjoismaissa.

    Osa-aikainen työ on Suomessa muita Pohjoismaita vähäisempää. Tämän vuoksi kaikki työlliset huomioiden työssä olevat tekevät Suomessa keskimäärin hieman enemmän tunteja kuin muissa Pohjoismaissa.

    Kauhasen ja Vihriälän mielestä Suomen merkittävä työttömyysongelma johtuu siitä, ettei työllistäminen ole yrityksille riittävän kannattavaa. Osaksi kyse on työvoiman tilapäisestä kysynnän vähäisyydestä. Työvoimakustannusten alentaminen helpottaisi kysyntäongelmaa muutaman vuoden aikajänteellä.

    Raportin kirjoittajat toteavat myös, että osaksi kyse on rakenteellisesta ongelmasta. Se johtuu palkanmuodostuksen jäykkyydestä ja työvoiman riittämättömästä liikkuvuudesta.

    Siksi työmarkkinoiden toimintamekanismeja ja niihin liittyvää sääntelyä pitäisi kehittää. Paikallisen sopimisen helpottaminen on kirjoittajien mukaan tässä suhteessa keskeistä.

    Myös OECD kiinnitti tammikuussa ilmestyneessä Suomen maaraportissa huomiota sopimusjärjestelmän jäykkyyteen.

    Artikkelin aiheet
    työllisyys Suomessa
    työttömyys
    Etla
    Pohjoismaat
    paikallinen sopiminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria