• Lentopallomiehet nousivat EM-pudotuspeleihin – Turkki kaatui lopulta

    Suomi on vuodesta 2007 lähtien selviytynyt kaikissa EM-turnauksissa alkulohkostaan pudotuspeleihin.
    Uutiset
    19.9.201910:08
    STT

    Suomen miesten lentopallomaajoukkue nousi tappiotilanteesta voittoon EM-turnauksen alkulohkon päätösottelussaan Turkkia vastaan. Suomi voitti lopulta erin 3–2 ja kiilasi C-alkulohkossaan neljänneksi kaapaten neljännesvälieräpaikan.

    Eräpisteet Ljubljanassa pelatussa lohkopäätöksessä olivat Turkkia vastaan Suomelle 25–20, 15–25, 18–25, 25–23, 15–12.

    Suomi kohtaa lauantaina Nantesissa neljännesvälierissä iltaottelussa kisaisäntä Ranskan, joka voitti oman alkulohkonsa.

    Suomi voitti viidestä EM-alkulohkopelistään kaksi, avauksessa Pohjois-Makedonian ja päätteeksi Turkin.

    Suomi on vuodesta 2007 lähtien selviytynyt kaikissa EM-turnauksissa seitsemän kertaa peräkkäin alkulohkostaan pudotuspeleihin.

    Ennen Turkki-kohtaamista turnauksessa kolme ottelua peräkkäin hävinneelle Suomelle avautui takaovi neljännesvälieriin raolleen varkain, kun Pohjois-Makedonia kaatoi Suomen peitonneen Valko-Venäjän. Jatkopaikka edellytti voittoa Turkista.

    Kahden erän voitto varmisti Turkille jo alkulohkossa kolmannen sijan ja jatkopaikan. Se kamppaili neljännen erän voitosta tasapäisesti Suomen kanssa. Tällä kertaa Suomi oli ratkaisupalloissa varmempi.

    Artikkelin aiheet
    lentopallo
    Suomi
    EM-turnaus
    Turkki
    Ranska
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle