• Kuntarahoitus loiventaa ennustetaan Suomen talousromahduksesta viiteen prosenttiin, mutta myös ensi vuoden palautuminen jää aiemmin ennakoidusta

    Kuntarahoitus leikkaa samalla ennustetaan siitä, kuinka paljon Suomen talous toipuu ensi vuonna.
    Kuntarahoitus leikkaa ennustetaan siitä, kuinka paljon Suomen talous toipuu ensi vuonna.
    Kuntarahoitus leikkaa ennustetaan siitä, kuinka paljon Suomen talous toipuu ensi vuonna. Kuva: LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
    Uutiset
    2.9.202014:17
    STT

    Kuntarahoitus ennakoi tuoreimmassa suhdanne-ennusteessaan, että Suomen bruttokansantuote supistuu tänä vuonna viisi prosenttia.

    Lasku jäisi loivemmaksi kuin mitä rahoituslaitos arvioi edellisessä ennusteessaan kesäkuun alussa. Tuolloin laskuksi ennustettiin seitsemän prosenttia.

    Kuntarahoitus leikkaa samalla ennustetaan siitä, kuinka paljon Suomen talous toipuu ensi vuonna. Kesäkuun arvio kolmesta prosentista on vaihtunut 1,5 prosenttiin.

    Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala kertoo tiedotteessa, että koronakriisin välitön vaikutus Suomen kansantalous jäi selvästi ennakoitua pienemmäksi.

    "Toisaalta viennin ja investointien jälkisyklisyys on ennakoitua voimakkaampi ja näiden kysyntätekijöiden heikkous painaa Suomen bkt-kehitystä aiempia arvioitamme pidempään", Vesala kirjoittaa.

    "Pandemian pitkittyminen hidastaa myös kuluttajien luottamuksen ja siten yksityisen kulutuksen toipumista."

    Kuntarahoitus myös toistaa arvionsa, että merkittävä osa koronan vaikutuksista nähdään kunnissa vasta ensi vuonna. Kunnat ovat tilapäisesti hyötyneet muun muassa kiireettömän terveydenhuollon lykkäyksistä ja koulujen sulkemisista, mutta vuonna 2021 nämä tilapäiset hyödyt jäävät pois samalla, kun muut talousvaikutukset korostuvat.

    Rahoituslaitoksen toimitusjohtaja Esa Kallio ennakoi, että ensi kevään kuntavaalit käydään ennennäkemättömän haasteellisessa taloustilanteessa.

    "Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta tulee väistämättä nousemaan ensi vuonna merkittävästi. Nykyisten ja uusien kuntapäättäjien on varauduttava löytämään ja toteuttamaan taloutta vahvistavia toimia omissa kunnissaan tehokkaasti valtuustokauden vaihtumisesta huolimatta", Kallio kirjoittaa tiedotteessa.

    Artikkelin aiheet
    Kuntarahoitus
    suomen talous
    ennuste
    koronakriisi
    kuntatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle