• Sakkojen korotukset törmäämässä perustuslakiin

    Perustuslakivaliokunta pitää käsillä olevaa arviointitilannetta poikkeuksellisena.
    Uutiset
    18.3.201620:15
    STT

    Hallituksen aikeet jopa kaksinkertaistaa valtion sakkotulot ovat tyssäämässä perustuslakiin.

    Perustuslakivaliokunnan mukaan valtiontalouden sopeutustoimia ei voida sellaisenaan pitää hyväksyttävänä perusteena säätää ehdotettuja muutoksia rangaistusjärjestelmään.

    Perustuslakivaliokunta pitää käsillä olevaa arviointitilannetta poikkeuksellisena ja esitystä valtiosääntöoikeuden kannalta puutteellisesti valmisteltuna.

    Torstaina antamassaan lausunnossa valiokunta toteaa, että lailta puuttuvat lähes kokonaan valtiosäännön kannalta merkitykselliset perustelut tai ne ovat niin ongelmalliset, että vievät pohjan koko esitykseltä.

    Asiasta uutisoi perjantaina muun muassa Yle.

    Artikkelin aiheet
    sakkojen korotukset
    perustuslaki
    Perustuslakivaliokunta
    valtiontalous
    hallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria