• Työttömyysaste painui 5,4 prosenttiin joulukuussa

    Kausitasoitettu työllisyysaste nousi jo 72,5 prosenttiin.
    Kuva: Jukka Pasonen
    Uutiset
    24.1.201917:41
    Jouko Kyytsönen

    Työttömiä oli joulukuussa 146 000 eli 82 000 vähemmän kuin vuosi sitten, Tilastokeskus kertoo. Työttömyys vähentyi vuodessa peräti 36 prosenttia.

    Työttömyysaste oli 5,4 prosenttia eli 3 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aiemmin.

    Työttömyysasteen trendi eli tasoitettu pitkän ajan arvo oli 6,6 prosenttia.

    Työllisiä oli joulukuussa 84 000 enemmän kuin vuotta aiemmin ja työllisyysaste oli 72,1 prosenttia. Se on 2,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden joulukuussa.

    Kausitasoitettu työllisyysaste nousi jo 72,5 prosenttiin eli hallituksen 72 prosentin tavoite ylittyy reippaasti.

    Koko vuoden 2018 työllisyysaste oli keskimäärin 71,7 prosenttia, kun se vuonna 2017 oli 69,6 prosenttia.

    Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli joulukuun lopussa 256 500 työtöntä työnhakijaa eli 39 000 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi edellisestä kuusta 27 100:lla.

    Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 66 800, mikä on 24 800 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 95 000 eli 16 000 vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

    Aktivointipalveluissa oli joulukuun lopussa 116 400 henkilöä, mikä on 1 800 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näitä palveluita ovat esimerkiksi palkkatuki, työvoimakoulutus, työkokeilu ja omaehtoinen opiskelu.

    Koko maassa oli lomautettuna joulukuun lopussa 21 400 henkilöä, mikä on 4 100 vähemmän kuin edellisvuonna.

    Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin joulukuun aikana 45 900 eli 5 600 enemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa.

    Kaikkiaan TE-toimistoissa oli joulukuussa avoinna 89 600 työpaikkaa, mikä on 11 200 enemmän kuin vuosi sitten.

    Tilastokeskuksen ja TEM:n luvut poikkeavat toisistaan siten, että Tilastokeskuksen tiedot ovat otostutkimuksesta ja TEM:n TE-toimistojen rekisteristä. Tilastokeskuksen tiedot ovat kansainvälisesti vertailukelpoisia. Tilastokeskuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi, sillä se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien neljän viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien kahden viikon aikana.

    Artikkelin aiheet
    työttömyys
    työllisyys
    Tilastokeskus
    Työ- ja elinkeinoministeriö
    suomen taloustilanne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle