• Riistaeläinten seurantaan halutaan luotettavuutta

    Suomen riistakeskus, Suomen metsästäjäliitto sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (Rktl) tehostavat yhteistyössä riistakantojen seurantaa. Tarkoitus on lisätä avoimuutta ja keskinäistä luottamusta.
    Uutiset
    14.6.201317:05
    MT toimitus

    Suurpetoyhdyshenkilöverkosto ja sen toiminta pyritään saamaan mahdollisimman kattavaksi. Riistantutkimus on luvannut parantaa petohavaintojen sähköisen Tassu-järjestelmän käytettävyyttä ja toimintavarmuutta.

    Suurpetojen kanta-arvioiden tarkentamiseksi jatketaan alueellisia lumijälkilaskentoja. Viime talvena ilvesten jäljet laskettiin Etelä-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa. Edellistalvina ilvekset on laskettu yhdeksässä maakunnassa. Ensi talvena laskennat tehdään lumitilanteen salliessa 4–5 maakunnassa.

    Alueelliset laskennat ovat todistaneet, että ilvekset ovat lisääntyneet enemmän kuin aiemmin käytetyt seurantamenetelmät ovat osoittaneet.

    Myös susikannan arvionnissa tehostetaan yhteistyötä. Laumat ja niiden yksilömäärät yritetään laskea alueilla, joilla susitilanne on epäselvä tai missä susikysymys on erityisen haastava.

    Toimijakolmikko haluaa vahvistaa myös riistakolmioverkostoa. Metsäkanalintujen heinä–elokuisten laskentojen tuloksia käytetään jo syksyllä metsästyksen mitoittamiseksi oikein. Osapuolet toivovat mukaan muitakin luonnonharrastajia kuin metsästäjiä.

    Artikkelin aiheet
    riistaeläinten seuranta
    riistakannat
    luonnonseuranta
    ilves
    susi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria