• Aktivistit estivät hakkuut Aalistunturilla – poliisi otti kiinni mielenosoittajia

    Poliisin mukaan mielenosoittajat estivät liikenteen hakkuualueelle ja häiritsivät Metsähallituksen toimintaa tarkoituksellisesti. Mielenosoittajia epäillään hallinnan loukkauksesta ja niskoittelusta poliisia vastaan.
    Metsäliikkeen mielenosoittajat tiedottivat aiemmin keskeyttäneensä hakkuut sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Aalistunturilla, jonka alueelle on esitetty kansallispuistoa. LEHTIKUVA / Handout / Elokapina.
    Metsäliikkeen mielenosoittajat tiedottivat aiemmin keskeyttäneensä hakkuut sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Aalistunturilla, jonka alueelle on esitetty kansallispuistoa. LEHTIKUVA / Handout / Elokapina.  
    Uutiset|Metsiensuojelu
    18.1.202309:12
    STT–

    Poliisi kertoo keskeyttäneensä mielenosoituksen ja ottaneensa kiinni mielenosoittajia tiistai-iltana Aalistunturilla Lapin Kolarissa.

    Poliisin mukaan mielenosoittajat estivät liikenteen hakkuualueelle ja häiritsivät Metsähallituksen toimintaa tarkoituksellisesti. Mielenosoittajia epäillään hallinnan loukkauksesta ja niskoittelusta poliisia vastaan.

    Metsäliikkeen mielenosoittajat tiedottivat aiemmin keskeyttäneensä hakkuut sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Aalistunturilla, jonka alueelle on esitetty kansallispuistoa. He vaativat Metsähallitusta luopumaan kaikista hakkuista kansallispuistoesityksen alueella, kunnes alueen suojeluesitykset on käsitelty ympäristöministeriössä.

    Mielenosoittajat vetosivat myös ympäristöministeriöön Aalistunturin suojelualueen laajentamisen ja kansallispuiston pikaisen perustamisen puolesta.

    Metsäliike kertoo koostuvansa Elokapinan Metsäkapinan, Luonto-Liiton metsäryhmän ja Greenpeacen aktiiveista. Elokapina julkaisi maanantaina Twitterissä kuvia tapahtumapaikalta. Kuvissa näkyy kymmenen mielenosoittajaa kylttien kanssa.

    ”Olemme paikalla osana Metsäliikettä osoittamassa mieltä ilmastolle ja luonnolle tuhoisia hakkuita vastaan ja puolustamassa tulevaa kansallispuistoa”, ryhmä viestitti.

    Poliisi kertoi saaneensa tilanteesta tiedon vasta tiistaiaamuna kello kymmenen aikaan ja saapuneensa paikalle iltapäivällä, jolloin se oli määrännyt mielenosoituksen siirtymään pois tiealueelta. Kun mielenosoittajat eivät siirtäneet esteenä ollutta telttaa, poliisi määräsi heidät poistumaan paikalta.

    Mielenosoitus keskeytettiin lopulta yhdeksän aikaan tiistai-iltana. Poliisi ei ole kertonut kiinniotettujen määrää.

    Etänä toiminut mielenosoittajien yhteyshenkilö Miriam Ronkainen ei osannut keskiviikkoaamuna kertoa tarkkaa kiinniotettujen määrää. Hänen tietojensa mukaan seitsemän mielenosoittajaa olisi ollut paikalla kiinniottojen aikaan.

    Lapin poliisilaitos on vastuussa asian rikostutkinnasta.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria